Pahoittelen hiljaisuudesta blogin puolella. Elämä myllersi jälleen eteenpäin ja kuukaudet vain vilahtivat silmissä. Parisuhteenikin päättyi ikävemmin, mutta sentään koulussa menee hyvin. Uudet ystäväni ovat valaneet minuun uutta voimaa ja päättäväisyyttä. Tällä hetkellä tunnen olevani onnellisempi kuin aikoihin!
Tosiaan, edellinen postaus meni melko rage-linjalla ja olen siitä kyllä rauhoittunut. Joskus elämä tai ihmiset vain ottavat aivoon ja se purkautuu jotakin kautta. Nyt olen ihan tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Jatkan edelleen matkaani päästä ekologisemmaksi ja vegaanisemmaksi ihmiseksi. Olen parantunut viimeisen puolen vuoden aikana hurjasti sosiaalisia kykyjäni ja kanssakäyminen ihmisten kanssa ei ole enää niin ongelmaista. Ikävästi sain tietysti tähän väliin issiaksen, joka on rajoittanut liikuntaa ja terveempiä elämäntapoja. Tupakointi on jälleen kuvioissa stressin myötä, mutta eiköhän siitäkin pian taas päästä eroon. Tavoite on ottaa rauhallisesti selän kanssa ja toiveet ovat korkealla ensi vuoden kevääseen. Tai kesään. Riippuen mitä kroppa sanoo.
Matkakuume on jälleen myös iskenyt ja olen suunnitellut lähteväni viikoksi Berliiniin tai Lontooseen ensivuonna. En vain ole vielä varma matkaseurasta, vaikka rahoituspuolen pitäisi olla kunnossa. Etenkin näin kaamoksen aikaan selaan lähes itkien lentojen hintoja. Matkaan pääsisi heti, mutta sitä ei tahdo täysin yksin tehdä. Täytyy katsoa, saanko ystäviäni houkuteltua mukaan, vaikka heidänkin kesänsä saattavat olla täynnä muuta ohjelmaa.
Seuraavaksi pitäisi kai palata hiljalleen rakkaiden harrastuksiensa pariin - blogiakin olisi mukavempi kirjoitella useammin kuin kerran puolessa vuodessa. Pitäisi muutama hyvä aihe keksiä ja niistä sitten kirjoitella. Vai onkohan täällä vielä lukijoita, jotka haluaisivat kuulla jostain tietystä aiheesta? Lisää läpätystä minimalismista, ekologisuudesta tai kenties eettisyydestä? Olen huonosti seurannut viime aikoina maailman tapahtumia, vaikka FBn seinälleni tasaisesti päivittyykin uusimmat uutiset niin PETAlta kuin ympäristön suojelijoilta. Täytyisi jälleen hieman skarpata ja uppoutua uusien artikkeleiden ihmeelliseen maailmaan.
Kiitos kaikille, jotka ovat vielä mukana matkassa ja kaikille uusille lukijoille, tervetuloa mukaan! :)
torstai 25. joulukuuta 2014
lauantai 11. lokakuuta 2014
Normaali vaiko ei
Viime yönä sain pitkästä aikaa lähes itkupotkuraivarit ajatuksesta, miten muut ihmiset näkevät ajatukseni ja tekoni ja mitä mieltä he ovat valinnoistani. Olin todella turhautunut, surullinen ja kiukkuinen. Yleensä en anna ihmisten mielipiteiden vaikuttaa elämääni, mutta tällä kertaa ärsytys nousi yli tietyn kynnyksen. Joskus ihmettelen, miten vaikeaa ihmisten on hyväksyä toisia ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin he.
En kannata klassista tulevaisuuden kuvaa - kultainennoutaja kasvattajalta, kolme lasta aviomiehen kanssa, se aviomies, suuri omakotitalo ja suuri asuntolaina siinä sivussa, työ kahdesasta neljään - viitenä päivänä viikossa - ja uralla eteneminen. Mikään ei saa pahemmin yökkäämään kuin tämän ajatusmallin tuputtaminen. Moni asia pelkästään tässä listassa sotii pahasti omia valintojani ja ajatusmaailmaani vastaan. Ensinnäkin kannatan koirien adoptointia, en suoraan kasvattajalta ostamista, sillä maailmassa on monia koiria ilman kotia. Meniköhän luku noin 30 miljoonan paikkeilla? Lapsia en tekisi mistään hinnasta (ekologisuus, eettisyys, biologia), korkeintaan adoptoisin, koska noh, kodittomien lasten lukumäärä huitelee siellä 150 000 000 paikkeilla (mukaanluettuna siis kaikki apua tarvitsevat lapset, vaikka heillä olisi toinen vanhempi elossa ja asuisivat ns. sijaisperheessä, kun joku on pelastanut kadulta). Aviomiestä ei ole, eikä tule, sillä olen kihloissa naisen kanssa. Omakotitalosta en haaveile, sillä olen minimalisti, en kaipaa paljoa turhaa tilaa, en asuntolainaa, enkä jättisuurta pihaa, johon mielenkiintoni ei aina kohdistuisi. Lisäksi se vaatii paljon rahaa, todennäköisesti asuntolainaa ja itseni kanssa on tarpeeksi kestämistä opintolainani kanssa. En myöskään haaveile kokopäivätyöstä, jolloin tuntisin olevani kahlittuna vain yhteen paikkaan. Rakastan ajatusta osa-aikatyöstä, jolloin en tuntisi eläväni vain työtä varten, vaan työ on vain elättämistä varten. Ja siinä sivussa olisi tietysti kiva, jos siitä nauttisi.
Edellä mainitun selittäminen ihmiselle, joka ihailee antamaani esimerkkiä, on joskus varsin hankalaa. Siinä sivussa kyseenalaistan eläinperäisten tuotteiden syönnin ja olen kovaa vauhtia muuttumassa vegaaniksi. Tätä ihmisten on myös hankala ymmärtää, että miksi maidon juonti tai kananmunankin syönti voisi olla niin pahasta. Lihan moni vielä ymmärtää, mutta auta armias, jos välttelet ihan kaikkea. Turhautumisen määrä on suuri, jos joku vielä kehtaa väittää päälle, ettei tälläisellä ruokavaliolla voi elää, saatikka harrastaa kuntoilua. Tai onhan sekin outoa, että nainen haluaa näyttää mieheltä, kasvattaa lihasta. En nyt löydä lähdettä tähän, mutta tutkitusti lihaskunnon kasvattaminen on terveintä, mitä keholleen voi tehdä. Mitä enemmän lihasta, sen terveempi ihminen. Ja miten muka pystyn siihen vegaanina, jos en syö lihaa, eli proteiineja? Tässä kohtaa kyseenalaistus on jo niin suurta, että ohjaan mieluusti ihmisten Googlen ihmeelliseen mailmaan. En kykene muistamaan jokaisen pavun taikka idun tai siemenen proteiinimääriä, mutta pystyn syömään niitä tulevaisuudessa juuri oikean verran kasvattaakseni lihaksia.
Kun minimalisti, vegaanisuus ja salilla käynti on kyseenalaistettu, jaksavat ihmiset huokailla vihreille ajatuksilleni. Ei, en halua autoa. Kyllä, välttelen muovia ja ostan mieluummin kalliimpia tuotteita, jos ne eivät ole pakattuina muovikelmuun tai -pakkaukseen. Ja kyllä on hienoa, että ajoneuvoverot nousevat ja bensan hinta nousee. Niin se kuuluukin, ellemme halua saastuttaa maapalloa harmaaksi yksityisautoilulla. Julkinen kulkee, jos julkisia tuetaan, eli käytetään.
Mainitsin tekstissä myös olevani kihloissa naisen kanssa. Tämä tapahtui noin kuukausi sitten. Ihmisten reagointi asiaan ja meidän julkinen suhteemme saavat jotkut kiristelemään hampaitaan. En tiedä ymmärtäisinkö ihmisten kyseenalaistamista edellä mainittujen asioiden suhteen vaiko syrjintää ja kammoksuntaa sitä kohtaan, että valitsin elämänkumppanikseni naisen. Ehkä en vain ymmärrä kumpaakaan.
Tiivistetysti olen nyt oksentanut tähän tekstiin ajatukseni, jotka ovat hautuneet muutaman viikon ja saivat lopulta pääni sauhuamaan. Pahoitteluni epäjohdonmukaisuudesta ja kevyestä hiusten repimisestä lauseiden välissä. Kehittelin jo yksi ilta mielessäni t-paitaa, jossa lukisi "I'm a..." ja kaikki vaihtoehdot allekkain - minimalist, vegan, ecohippie, bodybuilder ja lesbian, edessä ruksi että olen näitä kaikkia. Loppuun kysymys "Problems?" Mistähän tälläisen paidan saisi tilattua? Tietysti mahdollisimman ekologisesti, kierrätystä kannattaen ja luonnonmukaisesti ilman hirveitä myrkkyjä. Tai ehkäpä teen sen itse.
Raivostunut ihminen kuittaa.
Ps. Iskias iski. En sinne salille pääse ja ehkä se lisäsi turhautumistani moninkertaisesti.
En kannata klassista tulevaisuuden kuvaa - kultainennoutaja kasvattajalta, kolme lasta aviomiehen kanssa, se aviomies, suuri omakotitalo ja suuri asuntolaina siinä sivussa, työ kahdesasta neljään - viitenä päivänä viikossa - ja uralla eteneminen. Mikään ei saa pahemmin yökkäämään kuin tämän ajatusmallin tuputtaminen. Moni asia pelkästään tässä listassa sotii pahasti omia valintojani ja ajatusmaailmaani vastaan. Ensinnäkin kannatan koirien adoptointia, en suoraan kasvattajalta ostamista, sillä maailmassa on monia koiria ilman kotia. Meniköhän luku noin 30 miljoonan paikkeilla? Lapsia en tekisi mistään hinnasta (ekologisuus, eettisyys, biologia), korkeintaan adoptoisin, koska noh, kodittomien lasten lukumäärä huitelee siellä 150 000 000 paikkeilla (mukaanluettuna siis kaikki apua tarvitsevat lapset, vaikka heillä olisi toinen vanhempi elossa ja asuisivat ns. sijaisperheessä, kun joku on pelastanut kadulta). Aviomiestä ei ole, eikä tule, sillä olen kihloissa naisen kanssa. Omakotitalosta en haaveile, sillä olen minimalisti, en kaipaa paljoa turhaa tilaa, en asuntolainaa, enkä jättisuurta pihaa, johon mielenkiintoni ei aina kohdistuisi. Lisäksi se vaatii paljon rahaa, todennäköisesti asuntolainaa ja itseni kanssa on tarpeeksi kestämistä opintolainani kanssa. En myöskään haaveile kokopäivätyöstä, jolloin tuntisin olevani kahlittuna vain yhteen paikkaan. Rakastan ajatusta osa-aikatyöstä, jolloin en tuntisi eläväni vain työtä varten, vaan työ on vain elättämistä varten. Ja siinä sivussa olisi tietysti kiva, jos siitä nauttisi.
Edellä mainitun selittäminen ihmiselle, joka ihailee antamaani esimerkkiä, on joskus varsin hankalaa. Siinä sivussa kyseenalaistan eläinperäisten tuotteiden syönnin ja olen kovaa vauhtia muuttumassa vegaaniksi. Tätä ihmisten on myös hankala ymmärtää, että miksi maidon juonti tai kananmunankin syönti voisi olla niin pahasta. Lihan moni vielä ymmärtää, mutta auta armias, jos välttelet ihan kaikkea. Turhautumisen määrä on suuri, jos joku vielä kehtaa väittää päälle, ettei tälläisellä ruokavaliolla voi elää, saatikka harrastaa kuntoilua. Tai onhan sekin outoa, että nainen haluaa näyttää mieheltä, kasvattaa lihasta. En nyt löydä lähdettä tähän, mutta tutkitusti lihaskunnon kasvattaminen on terveintä, mitä keholleen voi tehdä. Mitä enemmän lihasta, sen terveempi ihminen. Ja miten muka pystyn siihen vegaanina, jos en syö lihaa, eli proteiineja? Tässä kohtaa kyseenalaistus on jo niin suurta, että ohjaan mieluusti ihmisten Googlen ihmeelliseen mailmaan. En kykene muistamaan jokaisen pavun taikka idun tai siemenen proteiinimääriä, mutta pystyn syömään niitä tulevaisuudessa juuri oikean verran kasvattaakseni lihaksia.
Kun minimalisti, vegaanisuus ja salilla käynti on kyseenalaistettu, jaksavat ihmiset huokailla vihreille ajatuksilleni. Ei, en halua autoa. Kyllä, välttelen muovia ja ostan mieluummin kalliimpia tuotteita, jos ne eivät ole pakattuina muovikelmuun tai -pakkaukseen. Ja kyllä on hienoa, että ajoneuvoverot nousevat ja bensan hinta nousee. Niin se kuuluukin, ellemme halua saastuttaa maapalloa harmaaksi yksityisautoilulla. Julkinen kulkee, jos julkisia tuetaan, eli käytetään.
Mainitsin tekstissä myös olevani kihloissa naisen kanssa. Tämä tapahtui noin kuukausi sitten. Ihmisten reagointi asiaan ja meidän julkinen suhteemme saavat jotkut kiristelemään hampaitaan. En tiedä ymmärtäisinkö ihmisten kyseenalaistamista edellä mainittujen asioiden suhteen vaiko syrjintää ja kammoksuntaa sitä kohtaan, että valitsin elämänkumppanikseni naisen. Ehkä en vain ymmärrä kumpaakaan.
Tiivistetysti olen nyt oksentanut tähän tekstiin ajatukseni, jotka ovat hautuneet muutaman viikon ja saivat lopulta pääni sauhuamaan. Pahoitteluni epäjohdonmukaisuudesta ja kevyestä hiusten repimisestä lauseiden välissä. Kehittelin jo yksi ilta mielessäni t-paitaa, jossa lukisi "I'm a..." ja kaikki vaihtoehdot allekkain - minimalist, vegan, ecohippie, bodybuilder ja lesbian, edessä ruksi että olen näitä kaikkia. Loppuun kysymys "Problems?" Mistähän tälläisen paidan saisi tilattua? Tietysti mahdollisimman ekologisesti, kierrätystä kannattaen ja luonnonmukaisesti ilman hirveitä myrkkyjä. Tai ehkäpä teen sen itse.
Raivostunut ihminen kuittaa.
Ps. Iskias iski. En sinne salille pääse ja ehkä se lisäsi turhautumistani moninkertaisesti.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Pohdintaa budjetoinnista
Olen miettinyt jo pitkän aikaa tekeväni itselleni budjetin. Vaikka en tunne tuhlaavani kovinkaan paljon rahaa, on nykyään ruokavalion vaihtumisen myötä tullut ostettua hieman kalliimpia ruoka-aineita. Tiedän myös istuvani kahvilassa aika usein, joten en tiedä uskallanko edes laskea mitä se tulee tekemään kuukaudessa. Olisi hauska seurata omaa kulutusta ja yrittää sitten pysytellä laatimassaan budjetissa. Kuukauden tuloni kun ovat hyvin tasaiset, niin tiedän ainakin miltä pohjalta lähteä.
Kuitenkin yhtenä ongelmana on se, että pidän eräästä hyvin perus taulukko-ohjelmasta, jota ei saa enää vanhana versiona. Se on kyllä isälläni ollut jo vuosikymmenet käytössä, mutta en ole vielä saanut sitä mistään ladattua itselleni vanhana versiona. Joudun ehkä miettimään budjettini vihkoperiaatteella - kirjaamaan kaikki käsin. Toisaalta se voisi olla mukavaa, pääsisi käyttämään kouluvihkojen jämiä pois. Toisaalta en pidä turhasta paperista. Noh, katsotaan miten se sitten menee, kun en viitsi valmista pohjaa tulostaakaan, sillä taas olisi sitä paperijätettä.
Onko teillä omia budjetteja? Onko niiden suunnittelu ja/tai toteutus ollut hankalaa? Kesäkuu alkoi juuri tänään, joten ensimmäisenä päivänä on hyvä aloittaa. Olen miettinyt myös ottavani tavoitteeksi pitää mahdollisimman monta päivää, jolloin en osta mitään. Oppisinkohan käymään ruokakaupassa vain kerran viikossa?
Budjetin sisällön luominen on tuskin hankalaa, mutta rahasummien arvioiminen sitäkin hankalempaa. Joskus kun vaatteisiin ei välttämättä mene vuodessa ollenkaan rahaa, joskus joutuu uusimaan vaikka mitä kerralla. Täytyy ruveta pohtimaan ja suunnittelemaan.
Kuitenkin yhtenä ongelmana on se, että pidän eräästä hyvin perus taulukko-ohjelmasta, jota ei saa enää vanhana versiona. Se on kyllä isälläni ollut jo vuosikymmenet käytössä, mutta en ole vielä saanut sitä mistään ladattua itselleni vanhana versiona. Joudun ehkä miettimään budjettini vihkoperiaatteella - kirjaamaan kaikki käsin. Toisaalta se voisi olla mukavaa, pääsisi käyttämään kouluvihkojen jämiä pois. Toisaalta en pidä turhasta paperista. Noh, katsotaan miten se sitten menee, kun en viitsi valmista pohjaa tulostaakaan, sillä taas olisi sitä paperijätettä.
Onko teillä omia budjetteja? Onko niiden suunnittelu ja/tai toteutus ollut hankalaa? Kesäkuu alkoi juuri tänään, joten ensimmäisenä päivänä on hyvä aloittaa. Olen miettinyt myös ottavani tavoitteeksi pitää mahdollisimman monta päivää, jolloin en osta mitään. Oppisinkohan käymään ruokakaupassa vain kerran viikossa?
Budjetin sisällön luominen on tuskin hankalaa, mutta rahasummien arvioiminen sitäkin hankalempaa. Joskus kun vaatteisiin ei välttämättä mene vuodessa ollenkaan rahaa, joskus joutuu uusimaan vaikka mitä kerralla. Täytyy ruveta pohtimaan ja suunnittelemaan.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Tavaran myyminen/lahjoittaminen
Kun olen luopunut tavaroistani, olen joko myynyt ne tai lahjoittanut. Hyvin pieni osa on mennyt suoraan roskikseen, mutta valitettavasti sitäkin tapahtuu. Taloyhtiössäni ei kierrätetä kuin sekäjäte ja paperijäte, joten joskus on ollut hyvinkin turhauttavaa pistää tavaraa suoraan roskikseen. Pitäisi kai ehdottaa taloyhtiön isännälle kierrätysmahdollisuudesta. Muun muassa energiajäte ja biojäte roskikset olisivat kova sana.
Itse tiedän aina häviäväni tavaran myymisen kohdalla. Laitan tavaroilleni suorastaan pilkkahinnat, sillä tarkoituksena on päästä niistä eroon. Hyvin harvoin, jos ollenkaan, on tarkoitukseni ollut tehdä rahaa. Joskus ehkä vuosia sitten, kun ensimmäisiä kertoja luovuin turhista tavaroistani ja pistin kirpputorille myyntiin. Mutta siinä onkin hyvä opetus takana. En osta turhaa, jos arvelen joutuvani sen kuitenkin myymään pois tai heittämään roskikseen. Mitä miellyttävämpi ja käytännöllisempi esine, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se saa talouteeni jäädä.
Joskus olen todella laiska myymään, en jaksa miettiä hinnoittelua ja sitä, tuleeko joku varauksesta huolimatta hakemaan tavaransa, vaiko ei. Joten lahjoittaminen on ollut oiva keino. Pienempiä esineitä olen postitellut, maksanut itse postikulut tietenkin. Minä siis jopa maksan siitä, että annan tavaraa eteenpäin! Mutta se ei haittaa, etenkin kun pyrin lahjoitukset tekemään juuri niitä tarvitseville. Vähätuloisen perheen pikkupoika voi ilahtua pienestä legorakennelmasta, jollainen oli jo pikkuvelipuolellani. Sänkyä vaihdettaessa pistin tori.fi-sivustolle ilmoituksen, että vanhan sänkyni saa hakea pois ilmaiseksi. Nopeasti joku ilmaantui sitä kyselemään ja he veivät sen pois. Meni muistaakseni mökkikäyttöön.
Tavaroiden lahjoittaminen on siis positiivinen kokemus. En itse tarvitse jotakin, jota joku muu voi tarvita ja tämä henkilö voi olla iloinen saadessaan tarvitsemansa. Ei kaikkea kuitenkaan voi aina mitata rahassa.
Facebookin vaihtoringit ovat mukava paikka lahjoittaa taikka myydä tavaroitaan. Tähän mennessä olen vain lahjoittanut, myyntihommiin en vielä ole lähtenyt, koska ei sitä myytävää enää ole niin paljoa. Välillä joudun miettimään pääni puhki, että mitä tarpeetonta omistankaan. Asuntoni on aika avara ja siisti, mutta silti tuntuu, kun jonkun kaapin tai laatikon avaa, että roinaa on ihan liikaa. Ensiviikolla taidan jälleen paneutua asiaan tarkemmin.
Itse tiedän aina häviäväni tavaran myymisen kohdalla. Laitan tavaroilleni suorastaan pilkkahinnat, sillä tarkoituksena on päästä niistä eroon. Hyvin harvoin, jos ollenkaan, on tarkoitukseni ollut tehdä rahaa. Joskus ehkä vuosia sitten, kun ensimmäisiä kertoja luovuin turhista tavaroistani ja pistin kirpputorille myyntiin. Mutta siinä onkin hyvä opetus takana. En osta turhaa, jos arvelen joutuvani sen kuitenkin myymään pois tai heittämään roskikseen. Mitä miellyttävämpi ja käytännöllisempi esine, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se saa talouteeni jäädä.
Joskus olen todella laiska myymään, en jaksa miettiä hinnoittelua ja sitä, tuleeko joku varauksesta huolimatta hakemaan tavaransa, vaiko ei. Joten lahjoittaminen on ollut oiva keino. Pienempiä esineitä olen postitellut, maksanut itse postikulut tietenkin. Minä siis jopa maksan siitä, että annan tavaraa eteenpäin! Mutta se ei haittaa, etenkin kun pyrin lahjoitukset tekemään juuri niitä tarvitseville. Vähätuloisen perheen pikkupoika voi ilahtua pienestä legorakennelmasta, jollainen oli jo pikkuvelipuolellani. Sänkyä vaihdettaessa pistin tori.fi-sivustolle ilmoituksen, että vanhan sänkyni saa hakea pois ilmaiseksi. Nopeasti joku ilmaantui sitä kyselemään ja he veivät sen pois. Meni muistaakseni mökkikäyttöön.
Tavaroiden lahjoittaminen on siis positiivinen kokemus. En itse tarvitse jotakin, jota joku muu voi tarvita ja tämä henkilö voi olla iloinen saadessaan tarvitsemansa. Ei kaikkea kuitenkaan voi aina mitata rahassa.
Facebookin vaihtoringit ovat mukava paikka lahjoittaa taikka myydä tavaroitaan. Tähän mennessä olen vain lahjoittanut, myyntihommiin en vielä ole lähtenyt, koska ei sitä myytävää enää ole niin paljoa. Välillä joudun miettimään pääni puhki, että mitä tarpeetonta omistankaan. Asuntoni on aika avara ja siisti, mutta silti tuntuu, kun jonkun kaapin tai laatikon avaa, että roinaa on ihan liikaa. Ensiviikolla taidan jälleen paneutua asiaan tarkemmin.
perjantai 30. toukokuuta 2014
Velan maksua
Kuten otsikko kertookin, olen maksellut opintovelkaani jo pois hieman. Itseäni ahdistaa ajatus, että velka roikkuisi taakkana ties kuinka monta kymmentä vuotta. Vaikka summat ovatkin pieniä, jotka tulevaisuudessa tulisi lyhentämään velkaani, haluan sen silti nopeammin pois. Mieluiten ennen kuin velan takaisin maksaminen alkaa. En tiedä pääsenkö siihen tavoitteeseen näillä tuloilla, mutta ainahan sitä voi yrittää.
Lyhennykset eivät ole olleet hurjan suuria, hieman päälle satasia aina silloin tällöin, kun edes on hieman ylimääräistä rahaa. Säästäminen on käynyt mielessä, mutta toisaalta haluaisin kuitenkin velat ensiksi pois. En kuitenkaan tuhlaa rahojani siihen malliin, etteivätkö ne tilillä säilyisi säästössä.
Tämän vuoden tavoite on varmaankin lyhentää velkaa tonnilla. Se olisi sopiva summa tuloihin verrattuna ja vielä voisi elää hyvin, eikä tarvitsisi pihistellä. Enkä aiokaan pihistellä, sillä heinäkuussa suuntaan taas Berliiniin! Ja ei, edelleenkään siitä ei tule shoppailumatkaa. Lentoliput ja hostellit on jo maksettu, enää pitää itsensä raahata paikalle. Matkaan tulen säästämään hieman rahaa, mutta jos kaikki onnistuu yhtä hyvin kuin viimeksi, viisi päivää pärjää noin satasella ruokailuineen ja tuliaisineen. Tietysti tällä kertaa en ole ryhmäalennuksen piirissä, eikä joka paikkaan ole lippuja valmiina. Mutta matkan tarkoituksena ei olekaan suunnitella mitään etukäteen, vaan mennä sinne mihin tykkää.
Lyhennykset eivät ole olleet hurjan suuria, hieman päälle satasia aina silloin tällöin, kun edes on hieman ylimääräistä rahaa. Säästäminen on käynyt mielessä, mutta toisaalta haluaisin kuitenkin velat ensiksi pois. En kuitenkaan tuhlaa rahojani siihen malliin, etteivätkö ne tilillä säilyisi säästössä.
Tämän vuoden tavoite on varmaankin lyhentää velkaa tonnilla. Se olisi sopiva summa tuloihin verrattuna ja vielä voisi elää hyvin, eikä tarvitsisi pihistellä. Enkä aiokaan pihistellä, sillä heinäkuussa suuntaan taas Berliiniin! Ja ei, edelleenkään siitä ei tule shoppailumatkaa. Lentoliput ja hostellit on jo maksettu, enää pitää itsensä raahata paikalle. Matkaan tulen säästämään hieman rahaa, mutta jos kaikki onnistuu yhtä hyvin kuin viimeksi, viisi päivää pärjää noin satasella ruokailuineen ja tuliaisineen. Tietysti tällä kertaa en ole ryhmäalennuksen piirissä, eikä joka paikkaan ole lippuja valmiina. Mutta matkan tarkoituksena ei olekaan suunnitella mitään etukäteen, vaan mennä sinne mihin tykkää.
lauantai 17. toukokuuta 2014
Berliini
En tiedä, olenko maininnut täällä blogin puolella sitä, että lähtisin keväällä viideksi päiväksi Berliiniin koulusta kasatun pienen ryhmän kanssa. Noh, nyt viimeistään mainitsen siitä, kun olen tullut takaisin! Tosiaan, matkustin 5.-9.5. Saksan maalla ja voi pojat mikä kokemus! Vaikka matka olikin historiallinen ja siis kouluaikaa samalla, sain siitä niin paljon enemmän irti kuin olin kuvitellutkaan.
Itsestään matka ei ehkä kuulu tähän blogin aihepiiriin, mutta matkustaminen varmaankin. Nimittäin minulla oli reissussa mukana kaikkein pienin laukku! Olin ostanut itselleni jo kuukausia sitten 'normaalin' ison matkalaukun, jolla ajattelin matkustaa. Tiedä sitten mikä häiriö minuun oli silloni iskenyt, sillä lähdin matkalle kolme, jollei neljä kertaa pienemmän laukun kanssa. Lentokentällä kysyivätkin otanko sen käsimatkatavaroihin, vaiko ruumaan, sillä laukku painoi vain 5 kiloa. Takaisin tullessa hivenen yli 6 kiloa, vaikka tuliaiseni olivat pääosin vain suklaata ja vähän paperia.
Mitä sitten pakkasin neljän yön reissua varten? Jokaiselle päivälle puhtaat alusvaatteet ja topin. Reissussa pärjäsin kaksilla farkuillani ja kahdella erilaisella yläosalla - ohuemmalla kauluspaidan tyyppisellä ja paksummalla neuleella. Asusteita en käytä ollenkaan, paitsi huivia, joka oikeastaan tuli tarpeeseen, vaikka vihaankin niiden käyttämistä. Sää kun vaihteli välillä kymmenenkin astetta ja navakka tuuli olisi jäädyttänyt kaulani ilman huivia.
Hygieniatuotteet mahtuivat kaikki deodoranttia lukuunottamatta noin litran kokoiseen muoviseen pussukkaan. Pakkasin shampooni yms suihkutuotteet pienempiin pakkauksiin, sillä tuntui turhalta raahata kokonaisia purtiloita mukana. Vitamiinit ja lääkkeet kulkivat kivasti pikkuruisessa dosetissani mukana. Kameran ja kännykän korvasin iPadilla, jolla saatoin olla netissä yhteydessä Suomeen päin ja samalla ottaa suoraan kuvia koneelleni.
Tämä oli ensimmäinen ulkomaihin kohdistuva matkani. Berliinistä jäi vielä paljon kokematta, sillä vajaa viikko ei riittänyt lähes mihinkään ja olenkin lähdössä takaisin sinne 14.-18.7. Tällä kertaa matkustan vain kahdestaan, enkä suinkaan ison ryhmän kanssa. Hostelli ja lennot ovat jo varattuina, hivenen halvempia kuin mitä koulu oli meille varannut. Edelleenkään tulevasta matkasta en ole tekemässä shoppailureissua, vaan nautin siitä kuin lomalla olisin.
Olen iloinen siitä, että osasin pakata reissulleni mukaan vain kaiken tarpeellisen ja välttämättömämmän. Osa retkelle lähtijöistä kun tuskaili selvästi vaatteidensa kanssa, mutta itselleni oli helppoa vain vetää seuraava käteen osuva puhdas vaatekappale ylle. Vaatekaappini (vai pitäisiköhän puhua hyllystä, sillä kaikki vaatteeni takkeja ja neuleita lukuunottamatta majailevat yhdellä hyllyllä) yksinkertaistaminen säästi paljon vaivaa ja aikaa pukeutumisen suhteen. Rakastan pakkaamista, sillä se on niiiiiin helppoa. Ehkä olen oppinut pitämään siitä, sillä lapsuudessani kävin hyvin paljon kesäleireillä ja pakkasin laukkuni itse. Voisikohan sanoa että jollain tapaa nautin pakkaamisesta, vain ja ainoastaan kaiken välttämättömimmän pistämistä yhteen laukkuun ja sen kanssa elämisestä. Ehkä joku päivä vielä saan kaiken omaisuuteni huonekaluja lukuunottamatta mahtumaan yhteen matkalaukkuun!
Itsestään matka ei ehkä kuulu tähän blogin aihepiiriin, mutta matkustaminen varmaankin. Nimittäin minulla oli reissussa mukana kaikkein pienin laukku! Olin ostanut itselleni jo kuukausia sitten 'normaalin' ison matkalaukun, jolla ajattelin matkustaa. Tiedä sitten mikä häiriö minuun oli silloni iskenyt, sillä lähdin matkalle kolme, jollei neljä kertaa pienemmän laukun kanssa. Lentokentällä kysyivätkin otanko sen käsimatkatavaroihin, vaiko ruumaan, sillä laukku painoi vain 5 kiloa. Takaisin tullessa hivenen yli 6 kiloa, vaikka tuliaiseni olivat pääosin vain suklaata ja vähän paperia.
Mitä sitten pakkasin neljän yön reissua varten? Jokaiselle päivälle puhtaat alusvaatteet ja topin. Reissussa pärjäsin kaksilla farkuillani ja kahdella erilaisella yläosalla - ohuemmalla kauluspaidan tyyppisellä ja paksummalla neuleella. Asusteita en käytä ollenkaan, paitsi huivia, joka oikeastaan tuli tarpeeseen, vaikka vihaankin niiden käyttämistä. Sää kun vaihteli välillä kymmenenkin astetta ja navakka tuuli olisi jäädyttänyt kaulani ilman huivia.
Hygieniatuotteet mahtuivat kaikki deodoranttia lukuunottamatta noin litran kokoiseen muoviseen pussukkaan. Pakkasin shampooni yms suihkutuotteet pienempiin pakkauksiin, sillä tuntui turhalta raahata kokonaisia purtiloita mukana. Vitamiinit ja lääkkeet kulkivat kivasti pikkuruisessa dosetissani mukana. Kameran ja kännykän korvasin iPadilla, jolla saatoin olla netissä yhteydessä Suomeen päin ja samalla ottaa suoraan kuvia koneelleni.
Tämä oli ensimmäinen ulkomaihin kohdistuva matkani. Berliinistä jäi vielä paljon kokematta, sillä vajaa viikko ei riittänyt lähes mihinkään ja olenkin lähdössä takaisin sinne 14.-18.7. Tällä kertaa matkustan vain kahdestaan, enkä suinkaan ison ryhmän kanssa. Hostelli ja lennot ovat jo varattuina, hivenen halvempia kuin mitä koulu oli meille varannut. Edelleenkään tulevasta matkasta en ole tekemässä shoppailureissua, vaan nautin siitä kuin lomalla olisin.
Olen iloinen siitä, että osasin pakata reissulleni mukaan vain kaiken tarpeellisen ja välttämättömämmän. Osa retkelle lähtijöistä kun tuskaili selvästi vaatteidensa kanssa, mutta itselleni oli helppoa vain vetää seuraava käteen osuva puhdas vaatekappale ylle. Vaatekaappini (vai pitäisiköhän puhua hyllystä, sillä kaikki vaatteeni takkeja ja neuleita lukuunottamatta majailevat yhdellä hyllyllä) yksinkertaistaminen säästi paljon vaivaa ja aikaa pukeutumisen suhteen. Rakastan pakkaamista, sillä se on niiiiiin helppoa. Ehkä olen oppinut pitämään siitä, sillä lapsuudessani kävin hyvin paljon kesäleireillä ja pakkasin laukkuni itse. Voisikohan sanoa että jollain tapaa nautin pakkaamisesta, vain ja ainoastaan kaiken välttämättömimmän pistämistä yhteen laukkuun ja sen kanssa elämisestä. Ehkä joku päivä vielä saan kaiken omaisuuteni huonekaluja lukuunottamatta mahtumaan yhteen matkalaukkuun!
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Ekologinen kosmetiikka
Olen lähiaikoina vilkuillut sillä silmällä ja tutustunut ekologisempaan, eettisempään ja ympäristöystävällisempään kosmetiikkaan, lähinnä hiusten ja ihon pesemisen kannalta. Olen täysin hurahtanut palasaippuoihin! Ne ovat ihanan kompakteja, värikkäitä ja hyväntuoksuisia ja lähes jokainen saippua on vegaaninen ja ympäristöystävällinen. Voiko parempaa toivoa!
Hiustenpesuun olen hankkinut Flow-nimiseltä sarjalta palashampoon ja palasaippuan kasvoille. Käyttökokemukset näistä tuotteista ovat vielä vähäisiä, sillä ympäristöystävällisyyden nimissä en ole heittänyt vanhoja aineita roskikseen. Ehei, ne pitää käyttää ensiksi loppuun! Ja miten ärsyttävää puuhaa se onkaan, kun se yksi ja sama shampoopullo jaksaa vain vielä pyöriä jaloissa... Tai kasvojen pesuaine. Eihän sellainen tuubi lopu ikinä!
Lauantaina kävin piha- ja puutarhamessuilla ja koska tälläiset messut käsittävät vain 50% niiden nimestä (ikävä totuus ainakin täällä päin), oli paikalla myös saippuakauppiaita. Ja ai mikä huumaava tuoksu heidän pöydistään lähtikään! Uteliaana kävin sitten nuuhkuttelemassa ja pari palasaippuaa tarttui mukaankin. Mentiinkö nyt sitten minimalismin ulkopuolelle? Tuskinpa, sillä nämä ovat käyttötavaraa ja kuluvat varmasti loppuun. Saippuoiden ympärillä kun ei ollut kääreitä, ei edes paperia, tarkoitti se sitä, että jätettäkin tuli tuotettua 0%!
Olen alkanut miettimään siis kosmetiikka ostoksiani myös kierrätyksen kannalta. En mielelläni osta mitään, mikä on muovipullossa, jos se vain on mahdollista. Palasaippuat ovat olleet oivallinen tuote, sillä niiden synnyttämän jätemäärä on minimaalinen, jos laisinkaan ja kun saippuansa valitsee huolella, ovat ne ympäristöystävällisiä ja sopivat vegaaneillekin.
Kun nyt vain vielä oppisin annostelemaan oikean määrän kookosöljyä hiuksiini, ilman että niistä tulee klähmäisiä, voisin luopua hoitoaineista, jotka ovat yleensä pulloissa. Tai sitten pitäisi itse alkaa tekemään hiushuuhteita, joista olen myös lukenut... Mihinköhän tämä hurahdus nyt johtaa? Ainakin tuntuu elämä paljon yksinkertaisemmalta, kun suihkussa on muutama palasaippua tarpeilleen, eikä tuhatta erilaista purnukkaa!
Hiustenpesuun olen hankkinut Flow-nimiseltä sarjalta palashampoon ja palasaippuan kasvoille. Käyttökokemukset näistä tuotteista ovat vielä vähäisiä, sillä ympäristöystävällisyyden nimissä en ole heittänyt vanhoja aineita roskikseen. Ehei, ne pitää käyttää ensiksi loppuun! Ja miten ärsyttävää puuhaa se onkaan, kun se yksi ja sama shampoopullo jaksaa vain vielä pyöriä jaloissa... Tai kasvojen pesuaine. Eihän sellainen tuubi lopu ikinä!
Lauantaina kävin piha- ja puutarhamessuilla ja koska tälläiset messut käsittävät vain 50% niiden nimestä (ikävä totuus ainakin täällä päin), oli paikalla myös saippuakauppiaita. Ja ai mikä huumaava tuoksu heidän pöydistään lähtikään! Uteliaana kävin sitten nuuhkuttelemassa ja pari palasaippuaa tarttui mukaankin. Mentiinkö nyt sitten minimalismin ulkopuolelle? Tuskinpa, sillä nämä ovat käyttötavaraa ja kuluvat varmasti loppuun. Saippuoiden ympärillä kun ei ollut kääreitä, ei edes paperia, tarkoitti se sitä, että jätettäkin tuli tuotettua 0%!
Olen alkanut miettimään siis kosmetiikka ostoksiani myös kierrätyksen kannalta. En mielelläni osta mitään, mikä on muovipullossa, jos se vain on mahdollista. Palasaippuat ovat olleet oivallinen tuote, sillä niiden synnyttämän jätemäärä on minimaalinen, jos laisinkaan ja kun saippuansa valitsee huolella, ovat ne ympäristöystävällisiä ja sopivat vegaaneillekin.
Kun nyt vain vielä oppisin annostelemaan oikean määrän kookosöljyä hiuksiini, ilman että niistä tulee klähmäisiä, voisin luopua hoitoaineista, jotka ovat yleensä pulloissa. Tai sitten pitäisi itse alkaa tekemään hiushuuhteita, joista olen myös lukenut... Mihinköhän tämä hurahdus nyt johtaa? Ainakin tuntuu elämä paljon yksinkertaisemmalta, kun suihkussa on muutama palasaippua tarpeilleen, eikä tuhatta erilaista purnukkaa!
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Tavaratilanteen päivitystä
Olen säännöllisen epäsäännöllisesti vähentänyt tavaroitani, mutta aivan en ole yltänyt tuohon yksi tavara per päivä poistoon. Yksinkertaisesti tavaraa ei kohta ole niin paljoa enää, mitä poistaisi! Kuitenkin olen saanut tavaraa ulos kodistani ihan kiitettävästi. Keittiövälineitä olen jälleen poistellut ja vaatteita, jotka ovat olleet hutiostoksia. Näemmä pitäisi hieman miettiä tarkemmin ja satsata siihen laatuun. Olen ollut pettynyt moneen vaatteeseeni, jotka tuskin ovat vuoden vanhoja. Osa kuluu puhki ja rikki ennätysajassa, osasta materiaali nukkaantuu tai menee niin huonoksi, ettei se kelpaa kuin resuiseksi kotipaidaksi.
Lakanoita pitäisi hieman katsella taas sillä silmällä, tuskinpa yksin asuessa tarvitsen viittä aluslakanaa. Siivousvälineitä ja -aineita olen vähentänyt ja vaihtanut ekologisempiin ja monipuolisempiin aineisiin. Suihkun puolella on tapahtunut samaa ja olen kulutellut loppuun purtiloitani. Pienille prinsessoille olen lähetellyt kynsilakkojani. Yksi istuu vielä kaapissa. En tiedä luopuisinko vaiko en. Katsotaan.
Huonekaluni lisääntyivät yhdellä. Toin äitini luota nojatuolin luokseni, jossa voisin istua ja lukea kirjaa. Sängyssä istuminen on melko epämukavaa, eikä jakkarassa voi nojailla minnekään. Joten nojatuoli oli siis paras vaihtoehto. En ole vielä kokeillut kuinka mukavaksi tämä pieni paikka muodostuu, mutta toivottavasti olen tehnyt oikean päätöksen tuodessani sen asuntooni. Toisaalta, jos se tuntuukin olevan vain tiellä, voin aina palauttaa sen.
Tavaroiden kohdalla on siis tapahtunut hieman vähentymistä. Asuntoni on hivenen avarempi ja innostuin järjestelemään sitä uudelleen. Vielä on paikkoja, joita pitäisi käydä tarkemmin läpi ja niihin aion keskittyä lähiaikoina. Kevät on siitä ihanaa aikaa, kun valo tunkeutuu viimein ikkunasta sisään ja asiat näkyvät täysin uudella tavalla. Esimerkiksi kaikki pölypallot ja pölykerrokset esineiden päällä, joita ei taidakaan tarvita niin paljon kuin luulikaan. Ahdistavan ihanaa.
Lakanoita pitäisi hieman katsella taas sillä silmällä, tuskinpa yksin asuessa tarvitsen viittä aluslakanaa. Siivousvälineitä ja -aineita olen vähentänyt ja vaihtanut ekologisempiin ja monipuolisempiin aineisiin. Suihkun puolella on tapahtunut samaa ja olen kulutellut loppuun purtiloitani. Pienille prinsessoille olen lähetellyt kynsilakkojani. Yksi istuu vielä kaapissa. En tiedä luopuisinko vaiko en. Katsotaan.
Huonekaluni lisääntyivät yhdellä. Toin äitini luota nojatuolin luokseni, jossa voisin istua ja lukea kirjaa. Sängyssä istuminen on melko epämukavaa, eikä jakkarassa voi nojailla minnekään. Joten nojatuoli oli siis paras vaihtoehto. En ole vielä kokeillut kuinka mukavaksi tämä pieni paikka muodostuu, mutta toivottavasti olen tehnyt oikean päätöksen tuodessani sen asuntooni. Toisaalta, jos se tuntuukin olevan vain tiellä, voin aina palauttaa sen.
Tavaroiden kohdalla on siis tapahtunut hieman vähentymistä. Asuntoni on hivenen avarempi ja innostuin järjestelemään sitä uudelleen. Vielä on paikkoja, joita pitäisi käydä tarkemmin läpi ja niihin aion keskittyä lähiaikoina. Kevät on siitä ihanaa aikaa, kun valo tunkeutuu viimein ikkunasta sisään ja asiat näkyvät täysin uudella tavalla. Esimerkiksi kaikki pölypallot ja pölykerrokset esineiden päällä, joita ei taidakaan tarvita niin paljon kuin luulikaan. Ahdistavan ihanaa.
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Hamsteri vs. Minimalisti
Tänään puhun kahden erilaisen ihmisen yhteiselosta. Ei, en asu kenenkään kanssa, vaan puhun nyt äidistäni, jonka luona vierailen melko usein ja luonnollisesti olen asunut suurimman osan eliniästäni hänen kanssaan. Eräs asia on vain aiheuttanut paljon hankausta jopa äiti-tytär-suhteessaamme, nimittäin erilainen arvostus tavaroita kohtaan. Siinä missä rakastan avointa tilaa ja vähää tavaraa, sillä minulla ei ole tunnearvoa niitä kohtaan, kerää äitini ympärilleen niin paljon tavaraa kuin vain pystyy. Me kaksi emme aina sovi saman katon alle, sillä nopeasti ahdistukseni saattaa nousta kaikkien näiden tavaroiden keskellä.
Ihmettelen aina, mihin ihminen tarvitsee niin paljon materiaa. Koska mitään näistä ei voi viedä mukanaan hautaan ja se nyt vain on fakta. Olen kysellyt äidiltäni, miksi hän haalii niin paljon tavaraa ympärilleen. Vastausta en varsinaisesti ole kunnolla saanut, mutta päätellyt että hänelle tavaroilla on jonkinlaista tunnearvoa. Ainakin moni esine tuntuu olevan sen ja sen perintöä ja siltä ja siltä ihmiseltä. Toisaalta joukosta löytyy myös täysin arvottomia tavaroita, jotka saattavat liittyä hänen harrastuksiinsa. Yhtenä osasyynä saatan pitää tunne-elämää, mutta sen puiminen julkisesti ei sovi tähän.
Olemme ottaneet aikoinaan jopa yhteen erilaisten näkemystemme kanssa. Äitini on loukkaantunut tuhansia kertoja, kun olen kieltänyt häntä ostamasta minulle jotain tai palauttanut saamani yllätyslahjat. Kiitos, en tarvitse, näistä ei ole kuin harmia ja päänvaivaa. Hiljalleen kuitenkin hän on oppinut hyväksymään asenteeni materiaa kohtaan, eikä osta mitään, ellei ole täysin varma että oikeasti tarvitsen sitä. Siitä olen kiitollinen.
Joskus itse saatan kantaa äitini luo tavaroita, joiden ajattelen ilahduttavan häntä. En enää tosin tee sitä kovinkaan usein. En halua tämän tavaramäärän lisääntyvän enää. Olen pyrkinyt aineettomiin lahjoihin myös hänen kohdallaan, vaikka tavara ilahduttaakin jollain tavalla äitiäni. En tule ehkä koskaan ymmärtämään sitä, mutta se on vain hyväksyttävä. Samalla tavalla kuin hän hyväksyy sen, etten kaipaa materiaa ympärilleni.
Onko teidän perheessä/suvussa/lähipiirissä/kaverijoukossa tullut konflikteja kahden erilaisen ihmisen kanssa, kun puhutaan minimalismista? Moni ihminen ei aina ymmärrä, mikä tämä 'juttu' on ja joskus palaute saattaa olla aika rankkaa. Asuuko joku kenties ihmisen kanssa, jonka hamsterimaiset tavat saavat joskus verenpaineen kohoamaan? Vai kohotatteko te vaikkapa avopuolisonne verenpainetta ja ajaudutte sanaharkkaan?
Ihmettelen aina, mihin ihminen tarvitsee niin paljon materiaa. Koska mitään näistä ei voi viedä mukanaan hautaan ja se nyt vain on fakta. Olen kysellyt äidiltäni, miksi hän haalii niin paljon tavaraa ympärilleen. Vastausta en varsinaisesti ole kunnolla saanut, mutta päätellyt että hänelle tavaroilla on jonkinlaista tunnearvoa. Ainakin moni esine tuntuu olevan sen ja sen perintöä ja siltä ja siltä ihmiseltä. Toisaalta joukosta löytyy myös täysin arvottomia tavaroita, jotka saattavat liittyä hänen harrastuksiinsa. Yhtenä osasyynä saatan pitää tunne-elämää, mutta sen puiminen julkisesti ei sovi tähän.
Olemme ottaneet aikoinaan jopa yhteen erilaisten näkemystemme kanssa. Äitini on loukkaantunut tuhansia kertoja, kun olen kieltänyt häntä ostamasta minulle jotain tai palauttanut saamani yllätyslahjat. Kiitos, en tarvitse, näistä ei ole kuin harmia ja päänvaivaa. Hiljalleen kuitenkin hän on oppinut hyväksymään asenteeni materiaa kohtaan, eikä osta mitään, ellei ole täysin varma että oikeasti tarvitsen sitä. Siitä olen kiitollinen.
Joskus itse saatan kantaa äitini luo tavaroita, joiden ajattelen ilahduttavan häntä. En enää tosin tee sitä kovinkaan usein. En halua tämän tavaramäärän lisääntyvän enää. Olen pyrkinyt aineettomiin lahjoihin myös hänen kohdallaan, vaikka tavara ilahduttaakin jollain tavalla äitiäni. En tule ehkä koskaan ymmärtämään sitä, mutta se on vain hyväksyttävä. Samalla tavalla kuin hän hyväksyy sen, etten kaipaa materiaa ympärilleni.
Onko teidän perheessä/suvussa/lähipiirissä/kaverijoukossa tullut konflikteja kahden erilaisen ihmisen kanssa, kun puhutaan minimalismista? Moni ihminen ei aina ymmärrä, mikä tämä 'juttu' on ja joskus palaute saattaa olla aika rankkaa. Asuuko joku kenties ihmisen kanssa, jonka hamsterimaiset tavat saavat joskus verenpaineen kohoamaan? Vai kohotatteko te vaikkapa avopuolisonne verenpainetta ja ajaudutte sanaharkkaan?
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Velkaantuminen
Olen seurannut tässä minimalismista kertovien blogien ohella myös velkaantumisesta ja siitä eroon pääsemisestä aiheisia blogeja. Ennen kuin koin olevani minimalistinen ihminen, tein erään virheen, joka harmittaa nyt ja paljon. Opintojeni alkaessa toisella asteella nostin opintolainaa. Ja mihin kaikkeen sen rahan käytinkään! Auts.
Perheeni on aina ollut hyvin pienituloinen, eikä opintoraha itsestään meinannut riittää kustannuksien kattamiseen. Päädyin siis nostamaan opintolainaa, koska sen rahan saaminen oli lähes naurettavan helppoa. Ja maksuaikaakin saisi kymmeniksi vuosiksi! Miten minua onkaan vedätetty... Käytin osan rahoista järkevästi, kustansin kouluni ja autoin perhettäni eteenpäin. Kuitenkin osa rahasta meni täysin harakoille, hankein asioita joista en pitänyt. Onneksi suurimmat summat menivät tärkeään elektroniikkaan, jotka hajosivatkin aina sopivasti lainan ropsahtaessa tilille...
Vaihdettuani koulua otin varoiksi opintolainan vielä yhdeksi vuodeksi. Tämän lukuvuoden jälkeen olen nostanut kolme vuotta opintolainaa. Kävin yhtenä päivänä vilkaisemassa velkasummaa ja olin pudota tuolilta. No, mitäpä sitä piilottelemaan. 7141,00€. Yli seitsemän tonnia?! Mihin kaikkeen ihmeeseen minä olen noin paljon rahaa laittanut?! Henkisesti läimäisin itseäni ja kovaa. Olen 20-vuotias opiskelija, jolla on seitsemän tonnin velat maksettavana tulevaisuudessa.
Tämä ei ihan taida kuulua minimalismiseen ajatteluuni. En koskaan halunnut velkaantua, olen aina inhonnut sitä ajatusta. Mutta jokin sokaisi minut kolmisen vuotta sitten ja helposti saatava laina tuntui pelastukselta. Nyt harmitus on suuri. En aio nostaa enää lainaa opintojen jatkuessa, vaan aion ryhtyä maksamaan tuota summaa pois. Haluan tuon ilkeän näköisen luvun katoamaan elämästäni. Häpeä on suuri. Etenkin kun sitä rahaa ei välttämättä olisi tarvittu.
Taidan tässä pian soittaa pankkiin ja sopia lainan takaisinmaksusta. Haluan sen pois ahdistamasta ja muistuttamasta erittäin huonosta valinnasta. Sitäpaitsi, jos annan sen roikkua liian pitkään, vuosina 2014-2025 korot tulisivat jo itsestään maksamaan noin 1200,00€, lisättynä tuohon seitsemään tonniin. Aika tehdä asialle jotain.
Perheeni on aina ollut hyvin pienituloinen, eikä opintoraha itsestään meinannut riittää kustannuksien kattamiseen. Päädyin siis nostamaan opintolainaa, koska sen rahan saaminen oli lähes naurettavan helppoa. Ja maksuaikaakin saisi kymmeniksi vuosiksi! Miten minua onkaan vedätetty... Käytin osan rahoista järkevästi, kustansin kouluni ja autoin perhettäni eteenpäin. Kuitenkin osa rahasta meni täysin harakoille, hankein asioita joista en pitänyt. Onneksi suurimmat summat menivät tärkeään elektroniikkaan, jotka hajosivatkin aina sopivasti lainan ropsahtaessa tilille...
Vaihdettuani koulua otin varoiksi opintolainan vielä yhdeksi vuodeksi. Tämän lukuvuoden jälkeen olen nostanut kolme vuotta opintolainaa. Kävin yhtenä päivänä vilkaisemassa velkasummaa ja olin pudota tuolilta. No, mitäpä sitä piilottelemaan. 7141,00€. Yli seitsemän tonnia?! Mihin kaikkeen ihmeeseen minä olen noin paljon rahaa laittanut?! Henkisesti läimäisin itseäni ja kovaa. Olen 20-vuotias opiskelija, jolla on seitsemän tonnin velat maksettavana tulevaisuudessa.
Tämä ei ihan taida kuulua minimalismiseen ajatteluuni. En koskaan halunnut velkaantua, olen aina inhonnut sitä ajatusta. Mutta jokin sokaisi minut kolmisen vuotta sitten ja helposti saatava laina tuntui pelastukselta. Nyt harmitus on suuri. En aio nostaa enää lainaa opintojen jatkuessa, vaan aion ryhtyä maksamaan tuota summaa pois. Haluan tuon ilkeän näköisen luvun katoamaan elämästäni. Häpeä on suuri. Etenkin kun sitä rahaa ei välttämättä olisi tarvittu.
Taidan tässä pian soittaa pankkiin ja sopia lainan takaisinmaksusta. Haluan sen pois ahdistamasta ja muistuttamasta erittäin huonosta valinnasta. Sitäpaitsi, jos annan sen roikkua liian pitkään, vuosina 2014-2025 korot tulisivat jo itsestään maksamaan noin 1200,00€, lisättynä tuohon seitsemään tonniin. Aika tehdä asialle jotain.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Maskista luopuminen
Kuten otsikko kertookin, puhun nyt maskista. Siitä konkreettisesta, jota etenkin naisväestö kuljettaa kasvoillaan. Jep, meikkaaminen.
Suuren ja ikävän elämäntapahtuman myötä huomasin, miten paljon vähemmän minua kiinnostikaan se, mitä muut ihmiset ajattelivat minusta. Yleensä se on ollut suurin ongelmani ja ahdistuksen paikka, enkä ole kyennyt aina edes menemään vaadittuihin tapaamisiin tai lähtemään kouluun sen vuoksi. Nyt kuitenkin tuntuu, ettei sellaisella asialla ole enää mitään väliä. Olin kaksi kuukautta meikkaamatta ja aion jatkaa samaa nytkin. Heitin juuri kaikki vähäiset meikkini roskikseen. Hei, hei meikkivoide, peitevoide, puuteri ja ripsari. Ei tule ikävä.
Itsetuntoni ei kaipaa enää maskia kasvoilleen. Koin meikkaamisesta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Sain päivittäin murehtia, kiiltelisikö naama, olinko varmasti peittänyt ihoni punoituksen hyvin ja auta armias, jos unohdin meikata! Siinä oli päivä pilalla. Sinällään en koskaan ole ollut radikaali maskien tekijä, peitin vain ihoni pieniä virheitä ja tunsin silti oloni epämukavaksi. Nyt kun luovuin tästä kahlitsevasta rutiinistani, olen ilokseni huomannut että enää ei mietitytä missä kunnossa kasvoni ovat. Ne ovat juuri siinä kunnossa, kuin olivat aamulla peiliin katsoessani. Jos siis muistin katsoa peiliin edes niin tarkkaan!
Yhtenä hyvänä tai oikeastaan erittäin hyvänä puolena voisi todeta, että ihoni on parantunut huomattavasti lopetettuani meikkaamisen. Vaikka sitä koitti pitää välineensä puhtaana ja olla tarkkana, etteivät pöpöt levinneet, onnistuin silti aina tukkimaan ihoni pahemmin. Ja siitäkös se oravanpyörä sitten alkoikin. Piti meikata meikin aiheuttamat virheet piiloon. Tiedä sitten käytinkö vääränlaisia tuotteita tai teinkö jotain väärin, on yhtäkaikki olo juuri nyt huomattavasti parempi.
Pystyttekö te ajattelemaan elämää ilman meikkiä? Voisiko se olla mahdollista? Tietysti moni korostaa kasvojensa hyviä piirteitä meikkaamalla, mutta entäs te, joille se se meikkivoide toimii maskina peittämään jotakin?
Suuren ja ikävän elämäntapahtuman myötä huomasin, miten paljon vähemmän minua kiinnostikaan se, mitä muut ihmiset ajattelivat minusta. Yleensä se on ollut suurin ongelmani ja ahdistuksen paikka, enkä ole kyennyt aina edes menemään vaadittuihin tapaamisiin tai lähtemään kouluun sen vuoksi. Nyt kuitenkin tuntuu, ettei sellaisella asialla ole enää mitään väliä. Olin kaksi kuukautta meikkaamatta ja aion jatkaa samaa nytkin. Heitin juuri kaikki vähäiset meikkini roskikseen. Hei, hei meikkivoide, peitevoide, puuteri ja ripsari. Ei tule ikävä.
Itsetuntoni ei kaipaa enää maskia kasvoilleen. Koin meikkaamisesta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Sain päivittäin murehtia, kiiltelisikö naama, olinko varmasti peittänyt ihoni punoituksen hyvin ja auta armias, jos unohdin meikata! Siinä oli päivä pilalla. Sinällään en koskaan ole ollut radikaali maskien tekijä, peitin vain ihoni pieniä virheitä ja tunsin silti oloni epämukavaksi. Nyt kun luovuin tästä kahlitsevasta rutiinistani, olen ilokseni huomannut että enää ei mietitytä missä kunnossa kasvoni ovat. Ne ovat juuri siinä kunnossa, kuin olivat aamulla peiliin katsoessani. Jos siis muistin katsoa peiliin edes niin tarkkaan!
Yhtenä hyvänä tai oikeastaan erittäin hyvänä puolena voisi todeta, että ihoni on parantunut huomattavasti lopetettuani meikkaamisen. Vaikka sitä koitti pitää välineensä puhtaana ja olla tarkkana, etteivät pöpöt levinneet, onnistuin silti aina tukkimaan ihoni pahemmin. Ja siitäkös se oravanpyörä sitten alkoikin. Piti meikata meikin aiheuttamat virheet piiloon. Tiedä sitten käytinkö vääränlaisia tuotteita tai teinkö jotain väärin, on yhtäkaikki olo juuri nyt huomattavasti parempi.
Pystyttekö te ajattelemaan elämää ilman meikkiä? Voisiko se olla mahdollista? Tietysti moni korostaa kasvojensa hyviä piirteitä meikkaamalla, mutta entäs te, joille se se meikkivoide toimii maskina peittämään jotakin?
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Ajatusvirtaa
Blogissa on hetken ollut hiljaista ja päätin nyt kirjoittaa ajatusvirtana tähän. Sen kummemmin tälle tekstille osuvaa otsikkoa en taida keksiä.
Minamalismin ääripäässä on varmasti ihmissuhteiden katkaiseminen ihmisiin, jotka tuovat negatiivisuutta ympärille. Valitettavasti tällä kertaa 'poisto' kävi vähän radikaalimmin. Pikkuveljeni päätyi itsemurhaan ystävänpäivänä. Senkin takia blogi on hetken ollut hiljaiselolla. Elämään pitää totutella ilman veljeä. Toisaalta olo on huojentunut. Yksi ihminen vähemmän murehdittavana. Älkää käsittäkö väärin. Veljeni oli ja on minulle rakas, mutta on huojentavaa tietää, että hänellä ei ole enää arkielämän murheita harteillaan. Ikävä tapahtuman tämä on, mutta kolauksia tulee aina joka puolella.
Tämä tapahtuma on saanut minut taas ajattelemaan elämää tarkemmin. Monta vuotta olen miettinyt, että haluan auttaa ihmisiä jollain tapaa. Veljen lähdön jälkeen oli se ikään kuin potku takamukselle. Facebookista löysin ryhmän, jossa voi avustaa vähävaraisia ihmisiä. Innostuin ja löysin niin sanotusti paikkani. Pääsin vihdoin auttamaan konkreettisesti ihmisiä ja tutustumaan erilaisiin tarinoihin ja auttamaan ihmisiä aivan normaaleissa arjen jutuissa. Kaikille kun se ruokakaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka asummekin hyvinvointi valtiossa.
Olen myös avustanut hieman sukulaisiani ja ollut paljon töissä hoitamassa pikkuvelipuoltani. Vaikka saan siitä palkkani, on se myös muiden ihmisten auttamista ja apu on hyvinkin konkreettista. En ole vielä oikein osannut tarttua luonnonsuojelutyöhön tai avustaa köyhien maiden lapsia. Vielä ei ole löytynyt sitä täyttä luottamusta näihin järjestöihin. Ehkä jonain päivänä. Nyt vielä pysyn niin sanotusti Suomen kamaralla.
Koulukin on taas tipahtanut prioriteetti listani häntäpäähän. En ymmärrä miten saisin innostuttua siitä niin, että selviäisin edes yksinkertaisista kolmesta vuodesta. Alun innostus on lopahtanut. Onkohan tämäkään taas minua varten. En tiedä. Joudun nyt tutkiskelemaan itseäni ja miettimään asioita. Opolle olisi taas jutteluaikaa varattuna. Ehkä hän osaisi sanoa, mitä teen seuraavaksi. Jatkanko vai vaihdanko vai lopetanko vai menenkö töihin vai mitä teen. Ei mitään tietoa. Mutta koitan elää nyt päivä kerrallaan. Juuri nyt tässä istuessa on hyvä olo. Selailen kohta taas perheitä, joita voisin auttaa konkreettisesti selviämään päivä kerrallaan.
Minimalismista elämäntapaa olen silti jatkanut. Vaatteita ja puhdistustuotteita olen vähentänyt/vaihtanut monipuolisempiin ja ekologisempiin vaihtoehtoihin. Pyrin edelleen miettimään eri asioiden kohdalla, että tarvitsenko tätä ja tätä varmasti. En ole viettänyt paljoakaan aikaa nyt kotonani, joten siellä olevat tavarat tuntuvat päivä päivältä yhä turhemmilta. Ehkä joudun taas pian tekemään suuria muutoksia. Saas nähdä.
Minamalismin ääripäässä on varmasti ihmissuhteiden katkaiseminen ihmisiin, jotka tuovat negatiivisuutta ympärille. Valitettavasti tällä kertaa 'poisto' kävi vähän radikaalimmin. Pikkuveljeni päätyi itsemurhaan ystävänpäivänä. Senkin takia blogi on hetken ollut hiljaiselolla. Elämään pitää totutella ilman veljeä. Toisaalta olo on huojentunut. Yksi ihminen vähemmän murehdittavana. Älkää käsittäkö väärin. Veljeni oli ja on minulle rakas, mutta on huojentavaa tietää, että hänellä ei ole enää arkielämän murheita harteillaan. Ikävä tapahtuman tämä on, mutta kolauksia tulee aina joka puolella.
Tämä tapahtuma on saanut minut taas ajattelemaan elämää tarkemmin. Monta vuotta olen miettinyt, että haluan auttaa ihmisiä jollain tapaa. Veljen lähdön jälkeen oli se ikään kuin potku takamukselle. Facebookista löysin ryhmän, jossa voi avustaa vähävaraisia ihmisiä. Innostuin ja löysin niin sanotusti paikkani. Pääsin vihdoin auttamaan konkreettisesti ihmisiä ja tutustumaan erilaisiin tarinoihin ja auttamaan ihmisiä aivan normaaleissa arjen jutuissa. Kaikille kun se ruokakaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka asummekin hyvinvointi valtiossa.
Olen myös avustanut hieman sukulaisiani ja ollut paljon töissä hoitamassa pikkuvelipuoltani. Vaikka saan siitä palkkani, on se myös muiden ihmisten auttamista ja apu on hyvinkin konkreettista. En ole vielä oikein osannut tarttua luonnonsuojelutyöhön tai avustaa köyhien maiden lapsia. Vielä ei ole löytynyt sitä täyttä luottamusta näihin järjestöihin. Ehkä jonain päivänä. Nyt vielä pysyn niin sanotusti Suomen kamaralla.
Koulukin on taas tipahtanut prioriteetti listani häntäpäähän. En ymmärrä miten saisin innostuttua siitä niin, että selviäisin edes yksinkertaisista kolmesta vuodesta. Alun innostus on lopahtanut. Onkohan tämäkään taas minua varten. En tiedä. Joudun nyt tutkiskelemaan itseäni ja miettimään asioita. Opolle olisi taas jutteluaikaa varattuna. Ehkä hän osaisi sanoa, mitä teen seuraavaksi. Jatkanko vai vaihdanko vai lopetanko vai menenkö töihin vai mitä teen. Ei mitään tietoa. Mutta koitan elää nyt päivä kerrallaan. Juuri nyt tässä istuessa on hyvä olo. Selailen kohta taas perheitä, joita voisin auttaa konkreettisesti selviämään päivä kerrallaan.
Minimalismista elämäntapaa olen silti jatkanut. Vaatteita ja puhdistustuotteita olen vähentänyt/vaihtanut monipuolisempiin ja ekologisempiin vaihtoehtoihin. Pyrin edelleen miettimään eri asioiden kohdalla, että tarvitsenko tätä ja tätä varmasti. En ole viettänyt paljoakaan aikaa nyt kotonani, joten siellä olevat tavarat tuntuvat päivä päivältä yhä turhemmilta. Ehkä joudun taas pian tekemään suuria muutoksia. Saas nähdä.
perjantai 7. helmikuuta 2014
Ekologinen siivoaminen
Muuton yhteydessä jouduin hankkimaan ties mitä jytäköitä pesuaineita puhdistaakseni uuden kotini. Jälkeenpäin tämä harmittaa kovasti. Kuitenkaan asunto, johon muutin, ei ollut kovinkaan likainen, vaan jopa todella hyvin siivottu. Muuttosiivoukseen ei loppujenlopuksi tarvinnutkaan uhrata paljoakaan aikaa ja nopeasti sainkin aloittaa tavaroiden roudaamisen paikoilleen. Nyt kaapissa kököttävät tujut ainepullot muistuttavat minua sellaisesta asiasta kuin ekologisuus.
Minimalismin yhteydessä olen ruvennut katselemaan maailmaa myös ekologisemmalta kannalta. Harkitsen tarkkaan vaatevalintojani sen mukaan, että vaatteet olisivat todella kestäviä ja tulisin niitä myös paljon käyttämään. Tiskaan astioitani sitten kun katson sen järkeväksi, enkä yhden kipon takia ala tuhlaamaan vettä ja pesuainetta. Viikko sitten hiusteni pituudesta lähti puolet pois, jolloin vettä ja pesuainetta menee vähemmän ja pesuväli on kasvanut, etenkin jos en poistu muutenkaan kodistani sinä päivänä.
Tällä kertaa ajatukseni ovat siirtyneet siivoamiseen. Pesuainepullot kaapissani suorastaan ilkkuvat vääristä valinnoista. Olisin yhtä hyvin voinut lainata jotain tujua ainetta äidiltäni, jos olisi ollut tarvetta, kuin ostaa kokonaisia pulloja kaappeihin. Sitäpaitsi en pidä siitä, että joudun liian vahvoilla aineilla siivoamaan muun muassa lattiaani, sillä siinä tulee tassuttelemaan rakkaat eläimeni. Tähän ajatukseen havahtuneena kävin ostamassa pullollisen mäntysuopaa. Se sopii lähes kaikkeen ja on paljon parempi herkille tassunpohjille. Eikä hajukaan käy kenenkään nenään. Sen lisäksi sillä voi pyyhiä vaikka mitä pintoja ja koska asun yksin, en suttaile samalla tavalla kuin ehkä lapsiperheessä. Se sopii siis vallan mainiosti omaan käyttööni.
Toinen mitä olen ruvennut harkitsemaan on pesukone. En ole ostanut sitä vielä. Sen sijaan kävin pesettämässä pyykkini äitipuoleni luona, jossa vierailen hyvin usein töiden merkeissä. Ajatus koko pesukoneesta alkoi tuntua ihan hullulta sen jälkeen, kun pesin yhden kauluspaidoistani vain kainaloiden ja kauluksen kohdalta. Lopputulos oli yhtä siisti ja silitettävää oli paljon vähemmän kuin koneesta tullessa. Joskus nuorena olen joutunut pyykkäämään käsin vaatteitani, se ei siis ole mitään uutta minulle ja ihastuin oikeastaan siihen ajatukseen niin, että päätin etten vielä ostakaan pesukonetta. Kunnon pesua vaativat pyykit kun saan viedä jonkun toisen koneeseen, eli nyt lähinnä taidetaan puhua lakanapyykistä ja jos olen onnistunut heittämään päälleni jotain pahemmin tarttuvaa ruokaa. Eilen pakkasin kaikki muutossa kulkeutuneet pyykkipulverit/-aineet äidilleni ja ostin tilalle sappisaippuan. Saas nähdä mitä käy.
Jään nyt vielä miettimään ja tuumimaan, mitä teen noilla jytäköillä pesuaineilla, vai lahjoitanko vaan eteenpäin jonkun toisen siivouksiin. Etikkaa pitää vielä käydä ostamassa lasipintoja varten, sillä suihkutettava lasinpesuneste ottaa jo omaankin nenään. En halua lemmikkieni hengittävän sitä. Sitäpaitsi etikallakin taisi olla aika monta hyvää käyttötarkoitusta. Täytynee taas lueskella netistä, että mihin se pystyy.
Mitä lukijani ajattelevat siivoamisesta ja sen ekologisuudesta? Tässä kohtaa en ollenkaan käsitellyt muun muassa imurointia, veden käyttöä yleensäkään taikka siivousvälineitä. Niistäkin lienee tulemaan jotain pohdintaa blogissa.
Minimalismin yhteydessä olen ruvennut katselemaan maailmaa myös ekologisemmalta kannalta. Harkitsen tarkkaan vaatevalintojani sen mukaan, että vaatteet olisivat todella kestäviä ja tulisin niitä myös paljon käyttämään. Tiskaan astioitani sitten kun katson sen järkeväksi, enkä yhden kipon takia ala tuhlaamaan vettä ja pesuainetta. Viikko sitten hiusteni pituudesta lähti puolet pois, jolloin vettä ja pesuainetta menee vähemmän ja pesuväli on kasvanut, etenkin jos en poistu muutenkaan kodistani sinä päivänä.
Tällä kertaa ajatukseni ovat siirtyneet siivoamiseen. Pesuainepullot kaapissani suorastaan ilkkuvat vääristä valinnoista. Olisin yhtä hyvin voinut lainata jotain tujua ainetta äidiltäni, jos olisi ollut tarvetta, kuin ostaa kokonaisia pulloja kaappeihin. Sitäpaitsi en pidä siitä, että joudun liian vahvoilla aineilla siivoamaan muun muassa lattiaani, sillä siinä tulee tassuttelemaan rakkaat eläimeni. Tähän ajatukseen havahtuneena kävin ostamassa pullollisen mäntysuopaa. Se sopii lähes kaikkeen ja on paljon parempi herkille tassunpohjille. Eikä hajukaan käy kenenkään nenään. Sen lisäksi sillä voi pyyhiä vaikka mitä pintoja ja koska asun yksin, en suttaile samalla tavalla kuin ehkä lapsiperheessä. Se sopii siis vallan mainiosti omaan käyttööni.
Toinen mitä olen ruvennut harkitsemaan on pesukone. En ole ostanut sitä vielä. Sen sijaan kävin pesettämässä pyykkini äitipuoleni luona, jossa vierailen hyvin usein töiden merkeissä. Ajatus koko pesukoneesta alkoi tuntua ihan hullulta sen jälkeen, kun pesin yhden kauluspaidoistani vain kainaloiden ja kauluksen kohdalta. Lopputulos oli yhtä siisti ja silitettävää oli paljon vähemmän kuin koneesta tullessa. Joskus nuorena olen joutunut pyykkäämään käsin vaatteitani, se ei siis ole mitään uutta minulle ja ihastuin oikeastaan siihen ajatukseen niin, että päätin etten vielä ostakaan pesukonetta. Kunnon pesua vaativat pyykit kun saan viedä jonkun toisen koneeseen, eli nyt lähinnä taidetaan puhua lakanapyykistä ja jos olen onnistunut heittämään päälleni jotain pahemmin tarttuvaa ruokaa. Eilen pakkasin kaikki muutossa kulkeutuneet pyykkipulverit/-aineet äidilleni ja ostin tilalle sappisaippuan. Saas nähdä mitä käy.
Jään nyt vielä miettimään ja tuumimaan, mitä teen noilla jytäköillä pesuaineilla, vai lahjoitanko vaan eteenpäin jonkun toisen siivouksiin. Etikkaa pitää vielä käydä ostamassa lasipintoja varten, sillä suihkutettava lasinpesuneste ottaa jo omaankin nenään. En halua lemmikkieni hengittävän sitä. Sitäpaitsi etikallakin taisi olla aika monta hyvää käyttötarkoitusta. Täytynee taas lueskella netistä, että mihin se pystyy.
Mitä lukijani ajattelevat siivoamisesta ja sen ekologisuudesta? Tässä kohtaa en ollenkaan käsitellyt muun muassa imurointia, veden käyttöä yleensäkään taikka siivousvälineitä. Niistäkin lienee tulemaan jotain pohdintaa blogissa.
perjantai 31. tammikuuta 2014
Muutto
Blogin puolella on ollut hetken hiljaista, sillä olen tehnyt muuttoa. Päätin lähteä nykyisestä sijainnista alle kilometrin päähän, sillan toiselle puolen hieman rauhallisemmille alueille. Samalla luovuin parvekkeesta ja erillisestä eteisestä, sain halvemman vuokran ja mahdollisuuden tuoda vihdoin ja viimein omat eläimeni omaan kotiini. Kuulostaa siis aika hyvältä!
Tietysti lukijoita kiinnostaa varmaan eniten, että miten tavaroiden kanssa kävi. No, isompia asioita jouduttiin hakemaan muutama autolastillinen, sillä mahtumisen kanssa oli hieman ongelmia. Kuitenkin kaikkea niin sanottua pikkuroinaa, eli ei huonekaluja, tuli vain yksi autollinen. Takapenkki ja takakontti. Olin lähes ylpeä itsestäni. Silti tuntui että kaikkea raahattavaa oli ihan liikaa. Eilen myin pois peilini ja lattiavalaisimen, sillä kattoon tulee uusi ja seinälle on tulossa peili. Edellinen kun oli pyörillä kulkeva.
Uusi asunto tuntuu ihanan avaralta, siellä on tilaa olla ja 21 neliöön mahtuu myös viisi gerbiiliä ja tulossa olevat kolme marsu herraa. Nämä kaikki neliöt, pientä kylppäriä lukuunottamatta ovat minun ja marsujeni täydessä käytössä. Mahtavaa!
Ajattelin muuton aikana listata kaikki omistavani tavarat, kuten Sopivasti blogin pitäjä oli tehnyt oman muuttonsa kohdalla. Valitettavasti ajatus jäi, sillä tein muuttoni hyvin pikaisella aikataululla. Ehkä vielä joku päivä tulen kuitenkin listaamaan ne.
100 tavaran haaste on varmasti ylitetty jo aikoja sitten, lopetin listaamisen 60 tavaran kohdalla, kun muutto ajoittui siihen sopivasti. Varmasti tavaroita lähti enemmänkin. Se haaste on siis tavallaan kuitattu. Kuitenkin Tavara päivässä pois - haaste on vielä elossa ja koitan edelleen elää sen mukaan. Olen pistänyt tarpeettomia tavaroitani myyntiin ja miettinyt uusia ratkaisuja toimimattomien säilytysratkaisujen tilalle. Esimerkiksi edellisessä asunnossani ollut 16 lokeroinen hylly pistettiin palasiksi. Eteisessä olleesta lipastosta tuli vaatelipastoni. Kaksi vetolaatikkoa on vaatteita, yhdessä säilytän elektroniikkaa. Niidenkin ylimääräiset johdot ovat saaneet jo uuden osoitteen tietokoneharrastaisessa suvussani.
Kaikin puolin tämä muutto oli huomattavasti helpompi kuin ensimmäiseni. Silloin raahasin kotoa kaiken mahdollisen ja joka paikka oli täynnä tavaraa, vaikka olin pitänyt itseäni suht minimalistisena ihmisenä jo silloin. Inhosin ylimääräistä. Mutta vasta nyt koko totuus on alkanut valjeta minulle ja näen asiat tarkemmin. Luopuminen ei ole aiheuttanut lähes ollenkaan tuskaa, sillä voisi sanoa että olen alkanut jo tottumaan siihen. Esineillä kun harvoin on tunnearvoa itselle. Hyvät muistot säilyvät ilmankin ja esineitä, jotka kertovat/muistuttavat jostakin huonosta asiasta tuskin kannattaa säilyttää. Onhan se ehkä kivaa lukea vanhoja päiväkirjojaan, mutta miksi palata niihin kaikkiin huonoihin päiviin takaisin? En kyllä ole kirjoittanut päiväkirjaa koskaan juuri tämän takia. En halua kokea samaa surua uudelleen päivästä, jonka olen jo elänyt. Tietysti menneisyydessä on paljon muita selvittämättömiä asioita, mutta turhaan sitä miettii päivää, jolloin vaan mikään ei sujunut.
Asiasta kolmanteen, olen nauttinut tästä muutostani ja tulen varmasti vielä puhumaan siitä täällä blogissani. Minusta muutto on varsin puhdistava ja ihana kokemus. Ihan kuin kääntäisi täysin uuden sivun elämässään, vaikka muuttaisi vain muutaman sadan metrin päähän nykyisestä sijainnistaan. Se tuntuu silti uudelta ja ihanalta, vaikka mikään muu ei elämässä muuttuisikaan. Mitä te pidätte muutosta ja mitä ajatuksia se teissä herättää?
Tietysti lukijoita kiinnostaa varmaan eniten, että miten tavaroiden kanssa kävi. No, isompia asioita jouduttiin hakemaan muutama autolastillinen, sillä mahtumisen kanssa oli hieman ongelmia. Kuitenkin kaikkea niin sanottua pikkuroinaa, eli ei huonekaluja, tuli vain yksi autollinen. Takapenkki ja takakontti. Olin lähes ylpeä itsestäni. Silti tuntui että kaikkea raahattavaa oli ihan liikaa. Eilen myin pois peilini ja lattiavalaisimen, sillä kattoon tulee uusi ja seinälle on tulossa peili. Edellinen kun oli pyörillä kulkeva.
Uusi asunto tuntuu ihanan avaralta, siellä on tilaa olla ja 21 neliöön mahtuu myös viisi gerbiiliä ja tulossa olevat kolme marsu herraa. Nämä kaikki neliöt, pientä kylppäriä lukuunottamatta ovat minun ja marsujeni täydessä käytössä. Mahtavaa!
Ajattelin muuton aikana listata kaikki omistavani tavarat, kuten Sopivasti blogin pitäjä oli tehnyt oman muuttonsa kohdalla. Valitettavasti ajatus jäi, sillä tein muuttoni hyvin pikaisella aikataululla. Ehkä vielä joku päivä tulen kuitenkin listaamaan ne.
100 tavaran haaste on varmasti ylitetty jo aikoja sitten, lopetin listaamisen 60 tavaran kohdalla, kun muutto ajoittui siihen sopivasti. Varmasti tavaroita lähti enemmänkin. Se haaste on siis tavallaan kuitattu. Kuitenkin Tavara päivässä pois - haaste on vielä elossa ja koitan edelleen elää sen mukaan. Olen pistänyt tarpeettomia tavaroitani myyntiin ja miettinyt uusia ratkaisuja toimimattomien säilytysratkaisujen tilalle. Esimerkiksi edellisessä asunnossani ollut 16 lokeroinen hylly pistettiin palasiksi. Eteisessä olleesta lipastosta tuli vaatelipastoni. Kaksi vetolaatikkoa on vaatteita, yhdessä säilytän elektroniikkaa. Niidenkin ylimääräiset johdot ovat saaneet jo uuden osoitteen tietokoneharrastaisessa suvussani.
Kaikin puolin tämä muutto oli huomattavasti helpompi kuin ensimmäiseni. Silloin raahasin kotoa kaiken mahdollisen ja joka paikka oli täynnä tavaraa, vaikka olin pitänyt itseäni suht minimalistisena ihmisenä jo silloin. Inhosin ylimääräistä. Mutta vasta nyt koko totuus on alkanut valjeta minulle ja näen asiat tarkemmin. Luopuminen ei ole aiheuttanut lähes ollenkaan tuskaa, sillä voisi sanoa että olen alkanut jo tottumaan siihen. Esineillä kun harvoin on tunnearvoa itselle. Hyvät muistot säilyvät ilmankin ja esineitä, jotka kertovat/muistuttavat jostakin huonosta asiasta tuskin kannattaa säilyttää. Onhan se ehkä kivaa lukea vanhoja päiväkirjojaan, mutta miksi palata niihin kaikkiin huonoihin päiviin takaisin? En kyllä ole kirjoittanut päiväkirjaa koskaan juuri tämän takia. En halua kokea samaa surua uudelleen päivästä, jonka olen jo elänyt. Tietysti menneisyydessä on paljon muita selvittämättömiä asioita, mutta turhaan sitä miettii päivää, jolloin vaan mikään ei sujunut.
Asiasta kolmanteen, olen nauttinut tästä muutostani ja tulen varmasti vielä puhumaan siitä täällä blogissani. Minusta muutto on varsin puhdistava ja ihana kokemus. Ihan kuin kääntäisi täysin uuden sivun elämässään, vaikka muuttaisi vain muutaman sadan metrin päähän nykyisestä sijainnistaan. Se tuntuu silti uudelta ja ihanalta, vaikka mikään muu ei elämässä muuttuisikaan. Mitä te pidätte muutosta ja mitä ajatuksia se teissä herättää?
maanantai 13. tammikuuta 2014
Ehdoton kyllä
Olin asian suhteen todella skeptinen ja epäileväinen, mutta kyllä vain tänään puhelin pirisi ja herätti minut päiväunilta. Ihmettelin että kuka sieltä nyt soittaa ja vastatessa olikin iloinen yllätys. Sain sen kämpän mitä hainkin! Suu oli loksahtaa siinä kohtaa auki. En todellakaan ollut täysin varautunut tähän, mutta kyllä vain. Huomenna on sitten vuokrasopimuksen allekirjoittaminen ja muutto alkaa!
Olo on hieman epätodellinen, mutta hiljalleen se innostus alkaa pulputa esille. Pidän nimittäin muuttamisesta. Ehkäpä juuri sen takia, että siinä tulee taas jälleen karsittua tavaraa rankalla kädellä. En halua raahata laatikkotolkulla ylimääräistä roinaa uuteen asuntooni. Jatkoinkin tänään taas tavaroiden lajittelua sillä mielellä, että haluanko ihan totta kantaa ne rappuset ylös tämän kaiken. En halua. Siis pitää vähentää. Ja kyllä on eteinen taas täynnä lähtevää tavaraa, vaikka aina sitä luulee että ei ole enää mitään mitä vähentäisi... Mutta kyllä sitä vain on.
Jatkan tässä siis tavaroiden lajittelua ja tuumin että minne päin mikäkin esine lähtee. Ehkä on jälleen kerran aika käydä vaatteetkin läpi. Osassa nimittäin on kivoja rasvatahroja muistona siitä että on joskus leiponut. Ehkäpä se esiliina olisi tarpeen sittenkin.
Olo on hieman epätodellinen, mutta hiljalleen se innostus alkaa pulputa esille. Pidän nimittäin muuttamisesta. Ehkäpä juuri sen takia, että siinä tulee taas jälleen karsittua tavaraa rankalla kädellä. En halua raahata laatikkotolkulla ylimääräistä roinaa uuteen asuntooni. Jatkoinkin tänään taas tavaroiden lajittelua sillä mielellä, että haluanko ihan totta kantaa ne rappuset ylös tämän kaiken. En halua. Siis pitää vähentää. Ja kyllä on eteinen taas täynnä lähtevää tavaraa, vaikka aina sitä luulee että ei ole enää mitään mitä vähentäisi... Mutta kyllä sitä vain on.
Jatkan tässä siis tavaroiden lajittelua ja tuumin että minne päin mikäkin esine lähtee. Ehkä on jälleen kerran aika käydä vaatteetkin läpi. Osassa nimittäin on kivoja rasvatahroja muistona siitä että on joskus leiponut. Ehkäpä se esiliina olisi tarpeen sittenkin.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Korttien uusi elämä
En olisi koskaan uskonut tämän päivän tulevan, mutta luovun osasta saamistani korteista. Tarjoan niitä Facebookin askartelupuolella ja muutama innostunut keräilijä löytyi joukkoon. Hermostuneesti odottelen listoja niistä korteista mitä he haluavat ja haikein mielin pakkasin jo yhden kuorellisen. Huomasin kuitenkin että pakkaamisen jälkeen haikeus yllättäen poistui viidessä minuutissa ja kun kuori oli lähtevien pinossa, en enää edes ajatellut sitä!
Edelleen itselleni postikortit ovat tärkeä harrastus, mutta tällä hetkellä jo vuoden oltuani melko epäaktiivinen, päätin että kyllä ne ansaitsevat parempaa. Joku ehkä niistä jotain askartelee, joku keräilee. Sama se minulle on mitä niille tekevät, kunhan käsittelevät rakkaudella, eivätkä heitä nurkkaan lojumaan. Tätähän ei voi koskaan varmistaa, eivätkä kortit enää ole minun niiden tipahdettua postilaatikkoon. Kuitenkin toivon niille oikein hyvää matkaa.
Enkä muuten edes hae rahallista etua tällä. Ihan ilmaiseksi laitan, ellei kuori ole niin paksu että pyydän pienet postimaksut, jottei turhan miinukselle jää. Se on tätä luopumisen iloa ja toivottavasti muiden ilahduttamista.
Edelleen itselleni postikortit ovat tärkeä harrastus, mutta tällä hetkellä jo vuoden oltuani melko epäaktiivinen, päätin että kyllä ne ansaitsevat parempaa. Joku ehkä niistä jotain askartelee, joku keräilee. Sama se minulle on mitä niille tekevät, kunhan käsittelevät rakkaudella, eivätkä heitä nurkkaan lojumaan. Tätähän ei voi koskaan varmistaa, eivätkä kortit enää ole minun niiden tipahdettua postilaatikkoon. Kuitenkin toivon niille oikein hyvää matkaa.
Enkä muuten edes hae rahallista etua tällä. Ihan ilmaiseksi laitan, ellei kuori ole niin paksu että pyydän pienet postimaksut, jottei turhan miinukselle jää. Se on tätä luopumisen iloa ja toivottavasti muiden ilahduttamista.
Tavara päivässä pois
Otsikon mukainen haaste kulkee Facebookissa, löytyy ihan tuolla nimellä ja olen itsekin ottanut osaa siihen. Haasteen pitäjä kuvaa itse joka päivä oman poistonsa ja tätä on jo tehty yksi vuosi ja nyt seuraava on alkanut. Tavoitteena on siis saada vuodessa 365 tavaraa pois! Ajatus on hieno ja kiehtova ja se on vauhdittanut omaa tavaroiden vähentämistä. Enää se ei ole siis 100 tavaran haaste (siis vähentää, en pyri elämään vain 100 tavaralla), vaan 365 tavaraa pois vuodessa haaste!
Eilen päätin vihdoin ja viimein myöntää itselleni, etten ole käsityö- taikka askarteluihminen. Vaikka äitini sitä on ja lapsuudessani tykkäsin neuloa ja tehdä kaikkea pieniä töitä. Näin 'vanhemmiten' innostus koko asiaan on mennyt ja turhaan täällä lojuu kasa askarteluvälineitä, langoista ja puikoista puhumattakaan. Karsin rankalla kädellä suurimmat osat pois, jotka menevät äitini luo hänen käyttöönsä ja jätin jotain pientä, jota voivat pikkusisaruspuoleni tullessaan käyttää. Jos joskus kuitenkin sisäinen villasukkahirmu nousee esiin, voin aina käydä lainaamassa tavaroita äidiltäni.
Samalla myös siivosin neulekaappini, järjestin henkarit ja blokkasin niistä huonoimmat pois. Talvitakki on pestynä, kuivuttuaan ompelen siihen yhden napin kiinni (neula ja ompelulanka siis kyllä säilyvät varastoissani) ja tarjoan muutamalle ihmiselle. Muuten menee kirppikselle kokeiluun ja sen jälkeen varmaan hyväntekeväisyyteen.
Tänään myös vanha sänkyni/puusohva haettiin pois ja tila avartui huomattavasti, kun ei ole enää kahta sänkyä. Suosittelen lämpimästi tori.fi - palvelua, sillä siellä 12 tunnissa sain 'myytyä' huonekaluni pois. Annoin sen siis ilmaiseksi, kunhan joku vain roudaisi sen ulos ja veisi pois silmistäni. Ja niin siinä myös kävikin.
Eilen päätin vihdoin ja viimein myöntää itselleni, etten ole käsityö- taikka askarteluihminen. Vaikka äitini sitä on ja lapsuudessani tykkäsin neuloa ja tehdä kaikkea pieniä töitä. Näin 'vanhemmiten' innostus koko asiaan on mennyt ja turhaan täällä lojuu kasa askarteluvälineitä, langoista ja puikoista puhumattakaan. Karsin rankalla kädellä suurimmat osat pois, jotka menevät äitini luo hänen käyttöönsä ja jätin jotain pientä, jota voivat pikkusisaruspuoleni tullessaan käyttää. Jos joskus kuitenkin sisäinen villasukkahirmu nousee esiin, voin aina käydä lainaamassa tavaroita äidiltäni.
Samalla myös siivosin neulekaappini, järjestin henkarit ja blokkasin niistä huonoimmat pois. Talvitakki on pestynä, kuivuttuaan ompelen siihen yhden napin kiinni (neula ja ompelulanka siis kyllä säilyvät varastoissani) ja tarjoan muutamalle ihmiselle. Muuten menee kirppikselle kokeiluun ja sen jälkeen varmaan hyväntekeväisyyteen.
Tänään myös vanha sänkyni/puusohva haettiin pois ja tila avartui huomattavasti, kun ei ole enää kahta sänkyä. Suosittelen lämpimästi tori.fi - palvelua, sillä siellä 12 tunnissa sain 'myytyä' huonekaluni pois. Annoin sen siis ilmaiseksi, kunhan joku vain roudaisi sen ulos ja veisi pois silmistäni. Ja niin siinä myös kävikin.
perjantai 10. tammikuuta 2014
Tavara kohti uutta kotia
Tällä hetkellä eteiseeni on taas kasaantunut kasa tavaroita, jotka olisi tarkoitus sijoittaa uuteen kotiinsa. Teen yleensä hyvin karkean jaon esineiden kanssa. Jos ne ovat rikki tai muuten huonokuntoisia, niin roskikseen ja mahdollisesti kierrätyksen kautta, sillä taloyhtiöllämme on tämä mahdollisuus. Toinen jaottelu on tavarat, jotka menevät myyntiin. Suurinosa roinasta josta päätän luopua menee äitini luo, jolla on jo vuosia ollut kirppispaikka. Sinne sitten menee myyntiin paljon tavaroita hyvinkin halpaan hintaan ja aina sieltä jokunen lantti jää käteen.
Osasta paperitavaraa olen voinut luopua antamalla pikkusiskopuolelleni värikkäitä kirjekuoria ja muita papereita, joista pieni neiti tykkää askarrella kaikenlaista. Myös pienet pussit ja muut ovat hänestä oikein mukavia. Pikkuveljelleni (tälle isommalle) olen kerännyt kasan hänen pyytämiä keittiövälineitään, kun laatikoita kävin läpi. Kulahtaneet lakanat menevät marsujeni käyttöön alustoiksi. Tuhottava paperiroska äitini luo takan sytykkeeksi.
Jokaiselle pois lähtevälle tavaralle on siis jokin paikka ja roskikseen pyrin heittämään vain minimaallisen osan. Jokunen vaate joskus joutuu sinne, jos se on liian kauhtunut kirppikselle. Hyväkuntoisia vaatteita tarjoan yleensä kavereilleni ensiksi ja muutama onkin löytänyt hyvän kodin.
Tänään siis tavaraa tuli kerättyä normaalia enemmän sillä mielellä, että jos kumminkin pääsisi muuttamaan. Säilytystilaa ei mahdollisessa uudessa kämpässä tosiaan ole paljoa, enkä halua viedä sinne ylimääräisiä kaappeja taikka lipastoja. Siinä onkin haastetta. Onneksi osan harrastusvälineistä jaan äitini kanssa ja hänen luokseen voi viedä askartelu- ja käsityötarvikkeita talteen odottamaan mahdollista inspiraatiota.
Osasta paperitavaraa olen voinut luopua antamalla pikkusiskopuolelleni värikkäitä kirjekuoria ja muita papereita, joista pieni neiti tykkää askarrella kaikenlaista. Myös pienet pussit ja muut ovat hänestä oikein mukavia. Pikkuveljelleni (tälle isommalle) olen kerännyt kasan hänen pyytämiä keittiövälineitään, kun laatikoita kävin läpi. Kulahtaneet lakanat menevät marsujeni käyttöön alustoiksi. Tuhottava paperiroska äitini luo takan sytykkeeksi.
Jokaiselle pois lähtevälle tavaralle on siis jokin paikka ja roskikseen pyrin heittämään vain minimaallisen osan. Jokunen vaate joskus joutuu sinne, jos se on liian kauhtunut kirppikselle. Hyväkuntoisia vaatteita tarjoan yleensä kavereilleni ensiksi ja muutama onkin löytänyt hyvän kodin.
Tänään siis tavaraa tuli kerättyä normaalia enemmän sillä mielellä, että jos kumminkin pääsisi muuttamaan. Säilytystilaa ei mahdollisessa uudessa kämpässä tosiaan ole paljoa, enkä halua viedä sinne ylimääräisiä kaappeja taikka lipastoja. Siinä onkin haastetta. Onneksi osan harrastusvälineistä jaan äitini kanssa ja hänen luokseen voi viedä askartelu- ja käsityötarvikkeita talteen odottamaan mahdollista inspiraatiota.
Varovainen jos
Tänään kävin erään asunnon asuntonäytössä. Kämppä ei ollut yhtä hyvä kuin nykyinen, siellä oli pieniä puutteita, mutta ihastuin silti kovasti siihen. Neliöitä on saman verran, 21, kuten tässäkin, mutta vuokra halvempi. Ehkä eniten ihastusta aiheutti ja sisäistä minimalistiani kutkutti se, että asunnon kylpyhuoneen peilikaappi oli suorastaan säälittävän pieni. Niin pieni, että sille mahtuisi juuri ja juuri vain tietyt tärkeät tuotteet. Hienoa! Entäs keittiö? Oijoi. Nykyisessä asunnossa on lattiasta kattoon oleva keittiönkaappi, sekä kuivauskaappi ja sen päällä vielä hyllyjä ja vieressä hyllyjä. Tuossa asunnossapa ei ollut kuin kuivauskaappi ja yksi pieni hyllykaappi! Sisäinen minimalismini hyppi jälleen riemusta. Vähemmän tilaa, vähemmän tavaraa!
Nyt sitten jännittyneenä odotellaan, että hyväksytäänkö hakemukseni kaikkien muiden hakemusten joukosta. Jos näin käy, sen jälkeen alkaakin mielenkiintoinen muutto. Olen vähentänyt paljon tavaroitani ja toivottavasti tällä kertaa selviän yhdellä autokuormallisella + peräkärryyn nuo isommat tavarat, jotta ei tarvitse kuin kerran muuttaa kaikkea. Mutta tosiaan, tämähän on vain varovainen JOS, sillä asiasta ei ole vielä mitään varmuutta.
Nyt sitten jännittyneenä odotellaan, että hyväksytäänkö hakemukseni kaikkien muiden hakemusten joukosta. Jos näin käy, sen jälkeen alkaakin mielenkiintoinen muutto. Olen vähentänyt paljon tavaroitani ja toivottavasti tällä kertaa selviän yhdellä autokuormallisella + peräkärryyn nuo isommat tavarat, jotta ei tarvitse kuin kerran muuttaa kaikkea. Mutta tosiaan, tämähän on vain varovainen JOS, sillä asiasta ei ole vielä mitään varmuutta.
perjantai 3. tammikuuta 2014
Outo kaipuu
Olen tässä jo lähes viikon kieriskellyt oudossa kaipuun tunteessa. Tai tiedän kyllä mitä kaipaan - vapautta. Samalla koko sana tuntuu hyvin turhauttavalta. Miten niin muka 19-vuotias ei olisi vapaa? Miten niin muka minulla olisi jo nyt stressitasot niin korkealla, etten suoriudu kuten pitäisi? Juurikin niin. Kaipaan vapautta tästä suorittamisesta.
Yhteiskuntamme tahtoo pitkälti että hankimme hyvän koulutuksen, hyvän työn ja pyöräytämme vielä muutaman mukavan veronmaksajan maailmaan. No siinäpä onkin suorittamista! Käyn siis tällä hetkellä lukiota ja jo puolen vuoden jälkeen löydän itseni tilanteesta, että en ole varma, miksi käyn sitä. Viime postauksessa taisin puhua itseni sivistämisestä. No, se on totta. Mutta mistä lähtien sivistäminen on aiheuttanut niin suuren stressin että kouluun meno tuntuu jopa ahdistavalta? Silloin ollaan menossa ojasta allikkoon. Kaipaan vielä enemmän vapautta siihen, mitä opiskelen, joten tässä on ollut suunnitelmissa tipauttaa muutamia aineita pois, siirtää niitä johonkin hamaan tulevaisuuteen ja keskittyä niihin, joita ei voi lähteä muuttelemaan tässä kohtaa. Tuntuu silti rankalta.
Mitä työelämään tulee, kaipaan sinnekin paljon vapauksia. En halua olla kiinni työssäni liikaa, mutta haluan tienata niin että tulen toimeen sillä rahalla minkä saan ja siitä jää osa säästöönkin. En haaveile sadan neliön omakotitalosta isolla pihalla ja kultaisesta noutajasta. 20 neliötä yksin asuvalle riittää vallan mainiosti, voisin elää niin - oletuksena siis etten ole parisuhteessa.
Kieriskelen oudossa kaipuussani ja kun näen mainoksen 60€ Lontooseen, tekee mieleni käydä varaamassa lippu ja lähteä. Hammasharja mukaan ja paluulipusta ei tietoakaan. Tietenkin tämä on täysin hullu idea, enkä sitä ole tekemässä, vaikka jollain tavalla sydämeni huutaa tekemään niin. Mutta siinä kohtaa jäisi liikaa asioita taakse, jotka pitäisi ensiksi hoitaa. Toivottavasti löydän keinon purkaa tätä kaipuutani ja koittaa pysytellä vielä järkevissä ratkaisuissa.
Yhteiskuntamme tahtoo pitkälti että hankimme hyvän koulutuksen, hyvän työn ja pyöräytämme vielä muutaman mukavan veronmaksajan maailmaan. No siinäpä onkin suorittamista! Käyn siis tällä hetkellä lukiota ja jo puolen vuoden jälkeen löydän itseni tilanteesta, että en ole varma, miksi käyn sitä. Viime postauksessa taisin puhua itseni sivistämisestä. No, se on totta. Mutta mistä lähtien sivistäminen on aiheuttanut niin suuren stressin että kouluun meno tuntuu jopa ahdistavalta? Silloin ollaan menossa ojasta allikkoon. Kaipaan vielä enemmän vapautta siihen, mitä opiskelen, joten tässä on ollut suunnitelmissa tipauttaa muutamia aineita pois, siirtää niitä johonkin hamaan tulevaisuuteen ja keskittyä niihin, joita ei voi lähteä muuttelemaan tässä kohtaa. Tuntuu silti rankalta.
Mitä työelämään tulee, kaipaan sinnekin paljon vapauksia. En halua olla kiinni työssäni liikaa, mutta haluan tienata niin että tulen toimeen sillä rahalla minkä saan ja siitä jää osa säästöönkin. En haaveile sadan neliön omakotitalosta isolla pihalla ja kultaisesta noutajasta. 20 neliötä yksin asuvalle riittää vallan mainiosti, voisin elää niin - oletuksena siis etten ole parisuhteessa.
Kieriskelen oudossa kaipuussani ja kun näen mainoksen 60€ Lontooseen, tekee mieleni käydä varaamassa lippu ja lähteä. Hammasharja mukaan ja paluulipusta ei tietoakaan. Tietenkin tämä on täysin hullu idea, enkä sitä ole tekemässä, vaikka jollain tavalla sydämeni huutaa tekemään niin. Mutta siinä kohtaa jäisi liikaa asioita taakse, jotka pitäisi ensiksi hoitaa. Toivottavasti löydän keinon purkaa tätä kaipuutani ja koittaa pysytellä vielä järkevissä ratkaisuissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)