Muutto

Blogin puolella on ollut hetken hiljaista, sillä olen tehnyt muuttoa. Päätin lähteä nykyisestä sijainnista alle kilometrin päähän, sillan toiselle puolen hieman rauhallisemmille alueille. Samalla luovuin parvekkeesta ja erillisestä eteisestä, sain halvemman vuokran ja mahdollisuuden tuoda vihdoin ja viimein omat eläimeni omaan kotiini. Kuulostaa siis aika hyvältä!

Tietysti lukijoita kiinnostaa varmaan eniten, että miten tavaroiden kanssa kävi. No, isompia asioita jouduttiin hakemaan muutama autolastillinen, sillä mahtumisen kanssa oli hieman ongelmia. Kuitenkin kaikkea niin sanottua pikkuroinaa, eli ei huonekaluja, tuli vain yksi autollinen. Takapenkki ja takakontti. Olin lähes ylpeä itsestäni. Silti tuntui että kaikkea raahattavaa oli ihan liikaa. Eilen myin pois peilini ja lattiavalaisimen, sillä kattoon tulee uusi ja seinälle on tulossa peili. Edellinen kun oli pyörillä kulkeva.

Uusi asunto tuntuu ihanan avaralta, siellä on tilaa olla ja 21 neliöön mahtuu myös viisi gerbiiliä ja tulossa olevat kolme marsu herraa. Nämä kaikki neliöt, pientä kylppäriä lukuunottamatta ovat minun ja marsujeni täydessä käytössä. Mahtavaa!

Ajattelin muuton aikana listata kaikki omistavani tavarat, kuten Sopivasti blogin pitäjä oli tehnyt oman muuttonsa kohdalla. Valitettavasti ajatus jäi, sillä tein muuttoni hyvin pikaisella aikataululla. Ehkä vielä joku päivä tulen kuitenkin listaamaan ne.

100 tavaran haaste on varmasti ylitetty jo aikoja sitten, lopetin listaamisen 60 tavaran kohdalla, kun muutto ajoittui siihen sopivasti. Varmasti tavaroita lähti enemmänkin. Se haaste on siis tavallaan kuitattu. Kuitenkin Tavara päivässä pois - haaste on vielä elossa ja koitan edelleen elää sen mukaan. Olen pistänyt tarpeettomia tavaroitani myyntiin ja miettinyt uusia ratkaisuja toimimattomien säilytysratkaisujen tilalle. Esimerkiksi edellisessä asunnossani ollut 16 lokeroinen hylly pistettiin palasiksi. Eteisessä olleesta lipastosta tuli vaatelipastoni. Kaksi vetolaatikkoa on vaatteita, yhdessä säilytän elektroniikkaa. Niidenkin ylimääräiset johdot ovat saaneet jo uuden osoitteen tietokoneharrastaisessa suvussani.

Kaikin puolin tämä muutto oli huomattavasti helpompi kuin ensimmäiseni. Silloin raahasin kotoa kaiken mahdollisen ja joka paikka oli täynnä tavaraa, vaikka olin pitänyt itseäni suht minimalistisena ihmisenä jo silloin. Inhosin ylimääräistä. Mutta vasta nyt koko totuus on alkanut valjeta minulle ja näen asiat tarkemmin. Luopuminen ei ole aiheuttanut lähes ollenkaan tuskaa, sillä voisi sanoa että olen alkanut jo tottumaan siihen. Esineillä kun harvoin on tunnearvoa itselle. Hyvät muistot säilyvät ilmankin ja esineitä, jotka kertovat/muistuttavat jostakin huonosta asiasta tuskin kannattaa säilyttää. Onhan se ehkä kivaa lukea vanhoja päiväkirjojaan, mutta miksi palata niihin kaikkiin huonoihin päiviin takaisin? En kyllä ole kirjoittanut päiväkirjaa koskaan juuri tämän takia. En halua kokea samaa surua uudelleen päivästä, jonka olen jo elänyt. Tietysti menneisyydessä on paljon muita selvittämättömiä asioita, mutta turhaan sitä miettii päivää, jolloin vaan mikään ei sujunut.

Asiasta kolmanteen, olen nauttinut tästä muutostani ja tulen varmasti vielä puhumaan siitä täällä blogissani. Minusta muutto on varsin puhdistava ja ihana kokemus. Ihan kuin kääntäisi täysin uuden sivun elämässään, vaikka muuttaisi vain muutaman sadan metrin päähän nykyisestä sijainnistaan. Se tuntuu silti uudelta ja ihanalta, vaikka mikään muu ei elämässä muuttuisikaan. Mitä te pidätte muutosta ja mitä ajatuksia se teissä herättää?

Ehdoton kyllä

Olin asian suhteen todella skeptinen ja epäileväinen, mutta kyllä vain tänään puhelin pirisi ja herätti minut päiväunilta. Ihmettelin että kuka sieltä nyt soittaa ja vastatessa olikin iloinen yllätys. Sain sen kämpän mitä hainkin! Suu oli loksahtaa siinä kohtaa auki. En todellakaan ollut täysin varautunut tähän, mutta kyllä vain. Huomenna on sitten vuokrasopimuksen allekirjoittaminen ja muutto alkaa!

Olo on hieman epätodellinen, mutta hiljalleen se innostus alkaa pulputa esille. Pidän nimittäin muuttamisesta. Ehkäpä juuri sen takia, että siinä tulee taas jälleen karsittua tavaraa rankalla kädellä. En halua raahata laatikkotolkulla ylimääräistä roinaa uuteen asuntooni. Jatkoinkin tänään taas tavaroiden lajittelua sillä mielellä, että haluanko ihan totta kantaa ne rappuset ylös tämän kaiken. En halua. Siis pitää vähentää. Ja kyllä on eteinen taas täynnä lähtevää tavaraa, vaikka aina sitä luulee että ei ole enää mitään mitä vähentäisi... Mutta kyllä sitä vain on.

Jatkan tässä siis tavaroiden lajittelua ja tuumin että minne päin mikäkin esine lähtee. Ehkä on jälleen kerran aika käydä vaatteetkin läpi. Osassa nimittäin on kivoja rasvatahroja muistona siitä että on joskus leiponut. Ehkäpä se esiliina olisi tarpeen sittenkin.

Korttien uusi elämä

En olisi koskaan uskonut tämän päivän tulevan, mutta luovun osasta saamistani korteista. Tarjoan niitä Facebookin askartelupuolella ja muutama innostunut keräilijä löytyi joukkoon. Hermostuneesti odottelen listoja niistä korteista mitä he haluavat ja haikein mielin pakkasin jo yhden kuorellisen. Huomasin kuitenkin että pakkaamisen jälkeen haikeus yllättäen poistui viidessä minuutissa ja kun kuori oli lähtevien pinossa, en enää edes ajatellut sitä!

Edelleen itselleni postikortit ovat tärkeä harrastus, mutta tällä hetkellä jo vuoden oltuani melko epäaktiivinen, päätin että kyllä ne ansaitsevat parempaa. Joku ehkä niistä jotain askartelee, joku keräilee. Sama se minulle on mitä niille tekevät, kunhan käsittelevät rakkaudella, eivätkä heitä nurkkaan lojumaan. Tätähän ei voi koskaan varmistaa, eivätkä kortit enää ole minun niiden tipahdettua postilaatikkoon. Kuitenkin toivon niille oikein hyvää matkaa.

Enkä muuten edes hae rahallista etua tällä. Ihan ilmaiseksi laitan, ellei kuori ole niin paksu että pyydän pienet postimaksut, jottei turhan miinukselle jää. Se on tätä luopumisen iloa ja toivottavasti muiden ilahduttamista.

Tavara päivässä pois

Otsikon mukainen haaste kulkee Facebookissa, löytyy ihan tuolla nimellä ja olen itsekin ottanut osaa siihen. Haasteen pitäjä kuvaa itse joka päivä oman poistonsa ja tätä on jo tehty yksi vuosi ja nyt seuraava on alkanut. Tavoitteena on siis saada vuodessa 365 tavaraa pois! Ajatus on hieno ja kiehtova ja se on vauhdittanut omaa tavaroiden vähentämistä. Enää se ei ole siis 100 tavaran haaste (siis vähentää, en pyri elämään vain 100 tavaralla), vaan 365 tavaraa pois vuodessa haaste!

Eilen päätin vihdoin ja viimein myöntää itselleni, etten ole käsityö- taikka askarteluihminen. Vaikka äitini sitä on ja lapsuudessani tykkäsin neuloa ja tehdä kaikkea pieniä töitä. Näin 'vanhemmiten' innostus koko asiaan on mennyt ja turhaan täällä lojuu kasa askarteluvälineitä, langoista ja puikoista puhumattakaan. Karsin rankalla kädellä suurimmat osat pois, jotka menevät äitini luo hänen käyttöönsä ja jätin jotain pientä, jota voivat pikkusisaruspuoleni tullessaan käyttää. Jos joskus kuitenkin sisäinen villasukkahirmu nousee esiin, voin aina käydä lainaamassa tavaroita äidiltäni.

Samalla myös siivosin neulekaappini, järjestin henkarit ja blokkasin niistä huonoimmat pois. Talvitakki on pestynä, kuivuttuaan ompelen siihen yhden napin kiinni (neula ja ompelulanka siis kyllä säilyvät varastoissani) ja tarjoan muutamalle ihmiselle. Muuten menee kirppikselle kokeiluun ja sen jälkeen varmaan hyväntekeväisyyteen.

Tänään myös vanha sänkyni/puusohva haettiin pois ja tila avartui huomattavasti, kun ei ole enää kahta sänkyä. Suosittelen lämpimästi tori.fi - palvelua, sillä siellä 12 tunnissa sain 'myytyä' huonekaluni pois. Annoin sen siis ilmaiseksi, kunhan joku vain roudaisi sen ulos ja veisi pois silmistäni. Ja niin siinä myös kävikin.

Tavara kohti uutta kotia

Tällä hetkellä eteiseeni on taas kasaantunut kasa tavaroita, jotka olisi tarkoitus sijoittaa uuteen kotiinsa. Teen yleensä hyvin karkean jaon esineiden kanssa. Jos ne ovat rikki tai muuten huonokuntoisia, niin roskikseen ja mahdollisesti kierrätyksen kautta, sillä taloyhtiöllämme on tämä mahdollisuus. Toinen jaottelu on tavarat, jotka menevät myyntiin. Suurinosa roinasta josta päätän luopua menee äitini luo, jolla on jo vuosia ollut kirppispaikka. Sinne sitten menee myyntiin paljon tavaroita hyvinkin halpaan hintaan ja aina sieltä jokunen lantti jää käteen.

Osasta paperitavaraa olen voinut luopua antamalla pikkusiskopuolelleni värikkäitä kirjekuoria ja muita papereita, joista pieni neiti tykkää askarrella kaikenlaista. Myös pienet pussit ja muut ovat hänestä oikein mukavia. Pikkuveljelleni (tälle isommalle) olen kerännyt kasan hänen pyytämiä keittiövälineitään, kun laatikoita kävin läpi. Kulahtaneet lakanat menevät marsujeni käyttöön alustoiksi. Tuhottava paperiroska äitini luo takan sytykkeeksi.

Jokaiselle pois lähtevälle tavaralle on siis jokin paikka ja roskikseen pyrin heittämään vain minimaallisen osan. Jokunen vaate joskus joutuu sinne, jos se on liian kauhtunut kirppikselle. Hyväkuntoisia vaatteita tarjoan yleensä kavereilleni ensiksi ja muutama onkin löytänyt hyvän kodin.

Tänään siis tavaraa tuli kerättyä normaalia enemmän sillä mielellä, että jos kumminkin pääsisi muuttamaan. Säilytystilaa ei mahdollisessa uudessa kämpässä tosiaan ole paljoa, enkä halua viedä sinne ylimääräisiä kaappeja taikka lipastoja. Siinä onkin haastetta. Onneksi osan harrastusvälineistä jaan äitini kanssa ja hänen luokseen voi viedä askartelu- ja käsityötarvikkeita talteen odottamaan mahdollista inspiraatiota.

Varovainen jos

Tänään kävin erään asunnon asuntonäytössä. Kämppä ei ollut yhtä hyvä kuin nykyinen, siellä oli pieniä puutteita, mutta ihastuin silti kovasti siihen. Neliöitä on saman verran, 21, kuten tässäkin, mutta vuokra halvempi. Ehkä eniten ihastusta aiheutti ja sisäistä minimalistiani kutkutti se, että asunnon kylpyhuoneen peilikaappi oli suorastaan säälittävän pieni. Niin pieni, että sille mahtuisi juuri ja juuri vain tietyt tärkeät tuotteet. Hienoa! Entäs keittiö? Oijoi. Nykyisessä asunnossa on lattiasta kattoon oleva keittiönkaappi, sekä kuivauskaappi ja sen päällä vielä hyllyjä ja vieressä hyllyjä. Tuossa asunnossapa ei ollut kuin kuivauskaappi ja yksi pieni hyllykaappi! Sisäinen minimalismini hyppi jälleen riemusta. Vähemmän tilaa, vähemmän tavaraa!

Nyt sitten jännittyneenä odotellaan, että hyväksytäänkö hakemukseni kaikkien muiden hakemusten joukosta. Jos näin käy, sen jälkeen alkaakin mielenkiintoinen muutto. Olen vähentänyt paljon tavaroitani ja toivottavasti tällä kertaa selviän yhdellä autokuormallisella + peräkärryyn nuo isommat tavarat, jotta ei tarvitse kuin kerran muuttaa kaikkea. Mutta tosiaan, tämähän on vain varovainen JOS, sillä asiasta ei ole vielä mitään varmuutta.

Outo kaipuu

Olen tässä jo lähes viikon kieriskellyt oudossa kaipuun tunteessa. Tai tiedän kyllä mitä kaipaan - vapautta. Samalla koko sana tuntuu hyvin turhauttavalta. Miten niin muka 19-vuotias ei olisi vapaa? Miten niin muka minulla olisi jo nyt stressitasot niin korkealla, etten suoriudu kuten pitäisi? Juurikin niin. Kaipaan vapautta tästä suorittamisesta.

Yhteiskuntamme tahtoo pitkälti että hankimme hyvän koulutuksen, hyvän työn ja pyöräytämme vielä muutaman mukavan veronmaksajan maailmaan. No siinäpä onkin suorittamista! Käyn siis tällä hetkellä lukiota ja jo puolen vuoden jälkeen löydän itseni tilanteesta, että en ole varma, miksi käyn sitä. Viime postauksessa taisin puhua itseni sivistämisestä. No, se on totta. Mutta mistä lähtien sivistäminen on aiheuttanut niin suuren stressin että kouluun meno tuntuu jopa ahdistavalta? Silloin ollaan menossa ojasta allikkoon. Kaipaan vielä enemmän vapautta siihen, mitä opiskelen, joten tässä on ollut suunnitelmissa tipauttaa muutamia aineita pois, siirtää niitä johonkin hamaan tulevaisuuteen ja keskittyä niihin, joita ei voi lähteä muuttelemaan tässä kohtaa. Tuntuu silti rankalta.

Mitä työelämään tulee, kaipaan sinnekin paljon vapauksia. En halua olla kiinni työssäni liikaa, mutta haluan tienata niin että tulen toimeen sillä rahalla minkä saan ja siitä jää osa säästöönkin. En haaveile sadan neliön omakotitalosta isolla pihalla ja kultaisesta noutajasta. 20 neliötä yksin asuvalle riittää vallan mainiosti, voisin elää niin - oletuksena siis etten ole parisuhteessa.

Kieriskelen oudossa kaipuussani ja kun näen mainoksen 60€ Lontooseen, tekee mieleni käydä varaamassa lippu ja lähteä. Hammasharja mukaan ja paluulipusta ei tietoakaan. Tietenkin tämä on täysin hullu idea, enkä sitä ole tekemässä, vaikka jollain tavalla sydämeni huutaa tekemään niin. Mutta siinä kohtaa jäisi liikaa asioita taakse, jotka pitäisi ensiksi hoitaa. Toivottavasti löydän keinon purkaa tätä kaipuutani ja koittaa pysytellä vielä järkevissä ratkaisuissa.