Miettiessäni minimalistisuutta ja sen vaikutusta elämääni, sekä muutenkin millaiseksi se on muokannut tai tulee muokkaamaan ajattelutapaani, törmäsin ajatukseen että ehkä siinäkin asiassa olisi jotain tavoiteltavaa. No kuten vaikkapa yksi konkreettisimpana se tavaroiden vähentäminen. Se tulee ainakin heti ensimmäisenä mieleen. Haluan ja pyrin siihen, että joku kaunis päivä en omista mitään (omasta mielestäni) turhaa, vaan ne millä pärjään ja mitkä tekevät minut onnelliseksi (harrastuksista syntyvään tavaraan on vaikea kajota). Samaan syssyyn olen ajatellut vaatekaappini tavoittelemista täydelliseksi. Siis sellaiseksi, että kaikki sopii yhteen, kaikki tuntuu päällä hyvältä ja mikään riepu ei jää turhia roikkumaan käyttämättömänä. Siinä samassa itsetuntokin paranee, kun tuntee olonsa hyväksi vaatteissa, jotka tietää sopivan itselleen ja on niissä on hyvä olla.
Samalla kun rahan kulutus materiaan vähenee, saattaa se lisääntyä elämyksiin ja muuhun hyvää oloa tuottavaan juttuun. No kuten vaikkapa se elokuvissa käynti taikka hyvä sunnuntaibrunssi ystävän kanssa. Se on ainakin hyvä asia tavoitella. Eiköhän ne kulttuurielämykset tai vaikka kävely läheisessä puistossa tee olon paremmaksi ja iloisemmaksi kuin uusi pari kenkiä, jotka kuitenkin hiertävät epämukavasti jalassa. Ja jos käyttää rahojansa harkiten ja viisaasti, pitäisi kaiken järjen mukaan sitä jäädä säästöönkin! Eli samalla saan kasvatettua säästötiliäni (tavoitetili ja perinteinen purkki kolikoille) ja sieltä pystyy sitten makselemaan vaikkapa niihin elämyksiin kuuluvia reissuja tai tietysti jos pesukone haluaa hajota, niin sellainen sitten. Järkevää ja tavoitteellista säästämistä pitäisi harkita enemmän ja ruveta oikeasti lykkäämään joka kuukausi edes pienen summan tavoitetilille.
Ehkä tärkeimmäksi tavoitteeksi olen laittanut hyvän olon lahjoituksen läheisille, josta päästäisiin sitten aiheeseen joulu, joka on yksi suurimpia kulutusjuhlia. Siitä teen oman postauksen myöhemmin, mutta pääasiassa tarkoitan hyvän olon lahjoituksella sitä, että joskus voi vapaa-iltansa käyttää käymällä pitämässä seuraa pikkuveljelleen tai äidilleen, kun kumpikin heistä asuu yksin. Tai että mummolassa piha odottaa haravoijaa ja käy siellä hieman huhkimassa pelkästä auttamisen ilosta. Laskisin tälläisen kuuluvaksi minimalistiseen ajatteluun, sillä yleensähän äitienpäivänä viedään ehkä kukkanen ja rasia suklaata. Meillä äitienpäivänä perattiin mummon kukkapenkki 'lahjana'. Jokainen voisi siis miettiä, että tarvitseeko sitä aina käydä kaupassa ostamassa jotain ilahduttakseen muita vai voisiko lahja olla jotain tärkeämpää, kuten yhdessäolo jonkun ihmisen kanssa tai tämän konkreettinen auttaminen jossain asiassa - kuten vaikkapa se pihan haravointi tai kukkapenkin perkaus.
torstai 31. lokakuuta 2013
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Vanha ja uusi koti
Kutsun omaa kämppääni kodikseni. Viihdyn täällä ja vaikka rakastankin äitiäni, en osaa kutsua hänen taloaan kodiksi. Muutimme ollessani nuorempi muutamia kertoja, joten äidin nykyinen koti ei vain tunnu itselleni paikalta, jota voisi kutsua 'lapsuudenkodiksi'. Sellaista minulla ei kai edes ole.
Kuitenkin halusin tuoda esille minun ja äitini erilasuuden tavaroiden suhteen. Pyrin olemaan hyvin minimalistinen tavaroideni suhteen. Roinanvähennys jatkuu edelleen ja niin poispäin. Olemme äitini kanssa kuin yö ja päivä - hänessä asuu pieni tavarahamsteri. Olen joskus miettinyt, mistä tämä kaipuu avarampaan tilaan ja tavarattomuuteen johtuu. Ehkä se tuleekin perheenjäseneltä! En pidä todellakaan liiasta tavarasta ja riittää, että yksi paikka on täynnä roinaa, jonka itse katson tarpeettomaksi. Toisaalta vanhemmilla ihmisillä on ehkäpä enemmän niitä tunnearvoisia esineitä, joita itsellä ei vielä niin ole tai joista on hyvinkin helppo luopua.
Ehkä se minimalistikärpänen kurkisteli ikkunan raosta asuessani vielä äidin luona ja kävi puraisemassa olkavarttani, mutta unohti äitini välistä. Kauhistelemme toistemme tapoja. Äitini ei voi ymmärtää miksi haluan luopua tavaroista ja minä en voi ymmärtää miksi hän kerää sitä ympärilleen. Maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, mutta tämä on jo huvittanut itseäni jonkin aikaa. Ehkä se on totta, että lapset koittavat olla mahdollisimman erilaisia kuin vanhempansa. Tai yksinkertaisesti nauttivat vain erilaisista asioista koittamatta olla mitään sen kummempaa.
Kuitenkin halusin tuoda esille minun ja äitini erilasuuden tavaroiden suhteen. Pyrin olemaan hyvin minimalistinen tavaroideni suhteen. Roinanvähennys jatkuu edelleen ja niin poispäin. Olemme äitini kanssa kuin yö ja päivä - hänessä asuu pieni tavarahamsteri. Olen joskus miettinyt, mistä tämä kaipuu avarampaan tilaan ja tavarattomuuteen johtuu. Ehkä se tuleekin perheenjäseneltä! En pidä todellakaan liiasta tavarasta ja riittää, että yksi paikka on täynnä roinaa, jonka itse katson tarpeettomaksi. Toisaalta vanhemmilla ihmisillä on ehkäpä enemmän niitä tunnearvoisia esineitä, joita itsellä ei vielä niin ole tai joista on hyvinkin helppo luopua.
Ehkä se minimalistikärpänen kurkisteli ikkunan raosta asuessani vielä äidin luona ja kävi puraisemassa olkavarttani, mutta unohti äitini välistä. Kauhistelemme toistemme tapoja. Äitini ei voi ymmärtää miksi haluan luopua tavaroista ja minä en voi ymmärtää miksi hän kerää sitä ympärilleen. Maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, mutta tämä on jo huvittanut itseäni jonkin aikaa. Ehkä se on totta, että lapset koittavat olla mahdollisimman erilaisia kuin vanhempansa. Tai yksinkertaisesti nauttivat vain erilaisista asioista koittamatta olla mitään sen kummempaa.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Kosmetiikka
Erään blogin postauksessa oli asiaa ulkonäköodotuksista. Kommentoinkin tekstiä, mutta ajattelin kirjoittaa nyt itse postauksen hieman asiaa sivuten ainakin. Nimittäin kosmetiikasta ja sen käytöstä, sekä ajatuksesta voisiko sen vähentää lähes kokonaan pois elämästään.
Käytän kosmetiikkaa ikäisiäni vähemmän. Päivittäisiin meikkirutiineihin kuuluu päivävoide, meikkivoide, peitevoide, puuteri ja ripsari. Joskus ripsarin jätän pois. Silti käydessäni juuri vähän aika sitten kylpyhuoneen peilikaappia läpi, huomasin miten paljon silti vielä niitä kaikkia purkkeja ja purnukoita olikaan. Tietysti ylimääräiset hammastahnat eivät haittaa ja shampoota, sekä hoitoaineita olen saanut ja niitä tarvitsenkin kun kuljen välillä joko isäni taikka äitini luo viikonloppuisin. Eniten ihmettelin kaikkia rasvapurkkeja. Olen äärimmäisen laiska kosteuttamaan kehoani, joten hivenen ne huvittivat. Viimeisetkin hiustuotteet saivat kaapista häädön. En laita hiuksiani, en tarvitse moisia.
Kuitenkin ajatus ilman meikittä kouluun lähtemisestä hirvittää. Toisaalta olen hyvin huolestunut muiden mielipiteistä itseäni kohtaan, joten itselle se on suuri kynnys heittää meikkausrutiinit sivuun ja mennä omalla luonnollisella naamalla oppitunneille. Kun se naama ei joka päivä kovin kaunis ole, ihoni kärsii pintakuivuuden lisäksi rasvaisuudesta ja on lähes auttamatta koko ajan tukossa. Toisaalta jos olisin kokonaan ilman meikkiä ja vain puhdistaisin säännöllisesti kasvojeni ihoa, auttaisikohan se? En tiedä.
Ulkonäköpaineet ovat nykymaailmassa niin kovat, pitäisi olla kaunis ja nätti ja nuori ja kaikkea mitä mainokset sanovat. Olen onnistunut torjumaan mainoksista kaiken muun paitsi ihmisten sileät ja kauniit ihot. Miksei minulla ole sellaista? Tai miksen ole laiha ja kaunis? Tämä on kyllä pahin itsetunnon romuttaja. Sitäpaitsi jos haluan olla laiha, muutaman sadan metrin päässä on oiva lenkkilypaikka. Taitaa olla enemmänkin siis laiskuudesta kiinni tuo.
Olen aina pitänyt siitä kiinni ja tulen pitämään, että kunhan pääsen näiden pahimpien nuoresta aikuiseksi kasvamisen vuosista ohi, rauhoittuu ihonikin sen myötä. Ainakin toivottavasti. Sitten voisin luopua kokonaan meikkaamisestakin ja olla vain oma luonnollinen itseni. Sitä odotellessa koitan puhua itselleni järkeä. Miksi pitäisi esittää kauniimpaa kuin oikeasti on, koska loppujenlopuksi jos teemme sen vain miellyttääksemme ehkä tulevaa kumppaniamme, näkee tämä meidät kuitenkin meikittä yöllä nukkumaan mennessä. Että se siitä vaivasta sitten.
Käytän kosmetiikkaa ikäisiäni vähemmän. Päivittäisiin meikkirutiineihin kuuluu päivävoide, meikkivoide, peitevoide, puuteri ja ripsari. Joskus ripsarin jätän pois. Silti käydessäni juuri vähän aika sitten kylpyhuoneen peilikaappia läpi, huomasin miten paljon silti vielä niitä kaikkia purkkeja ja purnukoita olikaan. Tietysti ylimääräiset hammastahnat eivät haittaa ja shampoota, sekä hoitoaineita olen saanut ja niitä tarvitsenkin kun kuljen välillä joko isäni taikka äitini luo viikonloppuisin. Eniten ihmettelin kaikkia rasvapurkkeja. Olen äärimmäisen laiska kosteuttamaan kehoani, joten hivenen ne huvittivat. Viimeisetkin hiustuotteet saivat kaapista häädön. En laita hiuksiani, en tarvitse moisia.
Kuitenkin ajatus ilman meikittä kouluun lähtemisestä hirvittää. Toisaalta olen hyvin huolestunut muiden mielipiteistä itseäni kohtaan, joten itselle se on suuri kynnys heittää meikkausrutiinit sivuun ja mennä omalla luonnollisella naamalla oppitunneille. Kun se naama ei joka päivä kovin kaunis ole, ihoni kärsii pintakuivuuden lisäksi rasvaisuudesta ja on lähes auttamatta koko ajan tukossa. Toisaalta jos olisin kokonaan ilman meikkiä ja vain puhdistaisin säännöllisesti kasvojeni ihoa, auttaisikohan se? En tiedä.
Ulkonäköpaineet ovat nykymaailmassa niin kovat, pitäisi olla kaunis ja nätti ja nuori ja kaikkea mitä mainokset sanovat. Olen onnistunut torjumaan mainoksista kaiken muun paitsi ihmisten sileät ja kauniit ihot. Miksei minulla ole sellaista? Tai miksen ole laiha ja kaunis? Tämä on kyllä pahin itsetunnon romuttaja. Sitäpaitsi jos haluan olla laiha, muutaman sadan metrin päässä on oiva lenkkilypaikka. Taitaa olla enemmänkin siis laiskuudesta kiinni tuo.
Olen aina pitänyt siitä kiinni ja tulen pitämään, että kunhan pääsen näiden pahimpien nuoresta aikuiseksi kasvamisen vuosista ohi, rauhoittuu ihonikin sen myötä. Ainakin toivottavasti. Sitten voisin luopua kokonaan meikkaamisestakin ja olla vain oma luonnollinen itseni. Sitä odotellessa koitan puhua itselleni järkeä. Miksi pitäisi esittää kauniimpaa kuin oikeasti on, koska loppujenlopuksi jos teemme sen vain miellyttääksemme ehkä tulevaa kumppaniamme, näkee tämä meidät kuitenkin meikittä yöllä nukkumaan mennessä. Että se siitä vaivasta sitten.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Ihanan kamala ostaminen
Olen huomannut ostokäytökseni muuttuneen muutaman vuoden aikana melko rajustikin. Ennen laitoin nuorena kaikki rahat ajattelematta menemään, ostin juttuja joita en oikeasti tarvinnut ja joita en edes käyttänyt. Kuten vaikkapa luomivärisetti. Ihmisenä, joka meikkaa hyvin vähän oli se täysin turha ostos. En edes osaa käyttää luomivärejä. Ajattelin 'että no, nyt on hyvää aikaa opetella'. Ja kattia kanssa.
Nykyään olen hyvinkin tarkka mitä ostan. Se on ollut jo ennen minimalistisen ajattelutavan löytämistä. Joskus kun jopa saatan tarvita oikeasti jotain, lykkään ostoksiani aina vain edemmäs ja edemmän. 'Kyllä näillä kengillä vielä pärjää' on hieman koominen ajatus, kun kenkien pohjassa on sentti kertaa sentti reikä ja kaikki vesi tulee läpi. Mutta ei, ei millään haluaisi laittaa rahaa kenkiin, ajattelee vielä pärjäävänsä ja ostotapahtumasta tulee jopa ahdistava ajatus, kun sitä oikein venyttää. Kaikki se vaiva mikä täytyy käyttää uusien kenkien ostamiseen, koluta kaikki kaupat läpi, kappas omaa kokoa ei ollutkaan, väri on väärä, malleja ei ole... Huoh.
Ostamisesta on tullut siis melko kamalaa. En saa siitä läheskään ollenkaan nautintoa, vain joskus ja harvoin kun teen oikein niin hyvän ostoksen, että hymyilyttää pitkän aikaa, sillä tavara on tarpeellinen, kestävä ja varmasti tulee käyttöön. Tietysti jos ostokohteena on huvitukset tai kulttuuri, on se leffalipun ostaminen nautinnollisempaa, kun pieni paperiläpyskä on pieni pahe siitä, että saa jotain niinkin mahtavaa kokea aisteillaan.
Ruuan ostaminen on niin ja näin, ostan vain tarpeellista, enkä siitä sen kummemmin nauti. Minimaallisesti koitan siinäkin mennä, ruoka on tylsää ja puuduttavaa. Ulkona syöminen on mukavempaa hyvässä seurassa, harmi että sitä seuraa ei aina ole saatavilla taikka varaa lähteä edes Arnoldsiin bagelille.
Nykyään olen hyvinkin tarkka mitä ostan. Se on ollut jo ennen minimalistisen ajattelutavan löytämistä. Joskus kun jopa saatan tarvita oikeasti jotain, lykkään ostoksiani aina vain edemmäs ja edemmän. 'Kyllä näillä kengillä vielä pärjää' on hieman koominen ajatus, kun kenkien pohjassa on sentti kertaa sentti reikä ja kaikki vesi tulee läpi. Mutta ei, ei millään haluaisi laittaa rahaa kenkiin, ajattelee vielä pärjäävänsä ja ostotapahtumasta tulee jopa ahdistava ajatus, kun sitä oikein venyttää. Kaikki se vaiva mikä täytyy käyttää uusien kenkien ostamiseen, koluta kaikki kaupat läpi, kappas omaa kokoa ei ollutkaan, väri on väärä, malleja ei ole... Huoh.
Ostamisesta on tullut siis melko kamalaa. En saa siitä läheskään ollenkaan nautintoa, vain joskus ja harvoin kun teen oikein niin hyvän ostoksen, että hymyilyttää pitkän aikaa, sillä tavara on tarpeellinen, kestävä ja varmasti tulee käyttöön. Tietysti jos ostokohteena on huvitukset tai kulttuuri, on se leffalipun ostaminen nautinnollisempaa, kun pieni paperiläpyskä on pieni pahe siitä, että saa jotain niinkin mahtavaa kokea aisteillaan.
Ruuan ostaminen on niin ja näin, ostan vain tarpeellista, enkä siitä sen kummemmin nauti. Minimaallisesti koitan siinäkin mennä, ruoka on tylsää ja puuduttavaa. Ulkona syöminen on mukavempaa hyvässä seurassa, harmi että sitä seuraa ei aina ole saatavilla taikka varaa lähteä edes Arnoldsiin bagelille.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
100 tavaraa kevyempi olo
Olen itsekin tarttunut tuohon 100 tavaran vähentämishaasteeseen. En siis yritä vähentää tavaroitani vain sataan, vaan vähentää niitä sata. Projekti on ollut käynnissä jo muutaman kuukauden, menen listallani kohdassa 37. Ei siis kovinkaan hyvin omasta mielestäni. Tosin en laske neljää pois annettavaa lautasta kuin yhdeksi kohdaksi tai kosmetiikkavarastojen tyhjentämistä. Mutta jos käytän parin kuukauden välein shampoon pois, lasken ne aina yhdeksi, sillä siinä välissä on ollut aikaa.
Kuinka moni muu on tarttunut tähän haasteeseen? Tietysti hieman hassua kysyä, kun blogi on ollut vasta näin vähän aikaa pystyssä, mutta aina voi kommenttia heittää myöhemminkin. Omasta mielestäni tämä on ihan mukava ja opettavainen haaste. Kun miettii että ne 100 tavaraa on napsaistava JOSTAKIN, niin äkkiä mielikuvitus alkaa lentämään, että mistä kaikkialta ei ole katsonutkaan. Harvemmin nimittäin ehkä keittiötarvikelaatikkoa tulee katseltua sillä silmällä, kun kuvittele tarvitsevansa kolme pullasutia tai muuta vastaavaa. Tietysti on asioita, joista saattaa jotain vielä tehdä tai niitä tarvita - kuten paperisia muffinivuokia. Hieman kyllä laittaa siinä kohtaa mietityttämään, että olen saanut ne joululahjaksi, enkä ole vieläkään käyttänyt pois. Tulenko siis koskaan niitä käyttämään, etenkin kun omistan jo silikoniset? Niinpä niin.
Joskus tulee turhautuminen, että enhän saa millään kokoon 100 tavaraa! Väitän tätä nyt vain laiskuudeksi. Pyh ja pah, tietysti saan, kunhan vain keskittyisin asiaan! Joskus eteneminen on vain hidasta ja vaikka juuri heitin silppurikasaan ison pinon paperia, se lasketaan vain yhdeksi. Tietysti listalla se näyttää pieneltä, mutta jos oikein miettii, niin kyllähän siinä oli aika paljon paperia. Projekti siis jatkunee
Kuinka moni muu on tarttunut tähän haasteeseen? Tietysti hieman hassua kysyä, kun blogi on ollut vasta näin vähän aikaa pystyssä, mutta aina voi kommenttia heittää myöhemminkin. Omasta mielestäni tämä on ihan mukava ja opettavainen haaste. Kun miettii että ne 100 tavaraa on napsaistava JOSTAKIN, niin äkkiä mielikuvitus alkaa lentämään, että mistä kaikkialta ei ole katsonutkaan. Harvemmin nimittäin ehkä keittiötarvikelaatikkoa tulee katseltua sillä silmällä, kun kuvittele tarvitsevansa kolme pullasutia tai muuta vastaavaa. Tietysti on asioita, joista saattaa jotain vielä tehdä tai niitä tarvita - kuten paperisia muffinivuokia. Hieman kyllä laittaa siinä kohtaa mietityttämään, että olen saanut ne joululahjaksi, enkä ole vieläkään käyttänyt pois. Tulenko siis koskaan niitä käyttämään, etenkin kun omistan jo silikoniset? Niinpä niin.
Joskus tulee turhautuminen, että enhän saa millään kokoon 100 tavaraa! Väitän tätä nyt vain laiskuudeksi. Pyh ja pah, tietysti saan, kunhan vain keskittyisin asiaan! Joskus eteneminen on vain hidasta ja vaikka juuri heitin silppurikasaan ison pinon paperia, se lasketaan vain yhdeksi. Tietysti listalla se näyttää pieneltä, mutta jos oikein miettii, niin kyllähän siinä oli aika paljon paperia. Projekti siis jatkunee
lauantai 26. lokakuuta 2013
Wroom
Auto. 15-vuotiaana tehty päätökseni on pitänyt - en aja ajokorttia, enkä hanki autoa. Enkä ole vielä katunut päivääkään tuota päätöstä. Itselleni neljällä renkaalla kulkeva kapistus on täysi turhake. Mihin minä sellaista tarvitsisin? Toki asun lähes keskustassa ja korttelin kulman takana odottaa 10 eri bussia kysyen, että mihis lähettäisiin. Kauppa on kävelymatkan päässä, hieman pidemmälle voi aina polkaista pyörällä (paitsi etten omista sellaista enää). En myöskään harrasta mitään, johon välineiden kuljettamiseen tarvittaisiin autoa ja koska ympärilläni ei ole omaa perhettä, ei ketään tarvitse kuskata mihinkään.
Tässä iässä autottomuus on siis helppoa. Osittain sekin on osasyynä, että pelkään hieman liikenteessä menoa. Tai ainakin noita ärsyttäviä viilipurkkeja, mopoautoiksi niitä kai kutsutaan. Haluaisin joskus ravistaa niiden lasten vanhempia, jotka ovat ostaneet moisen vaarallisen melupesäkkeen. Eikö olisi voinut odottaa vielä pari vuotta ja ostaa sitä autoa suoraan? Tosin tiedän sen, että joillekuille matka kouluun voi olla hankala, vanhemmat kyllästyneitä kuskaamaan lastaan joka harrastukseen jne. Mutta kaikkialle kymmenen kilometrin säteellä kyllä taitaa silti päästä pyörällä.
Ajattelin elää autotonta elämää niin pitkälle kuin voin. Opiskeluni ovat vielä kesken ja tulevaisuuden työstä ei ole vielä tietoakaan. En tiedä mitä tulen tekemään 'isona', mutta toivottavasti en ainakaan tarvitse siihen autoa. Ajatuskin jonkin niin ison ja rahaa syövän tavaran omistamisesta ahdistaa. Niin kauan kun joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät ja lähellä, käytän niitä ahkerasti. Juna-asemallekin tallustaa tästä noin 20 minuuttia. Kaikille ei ehkä tälläinen keskustaelämä sovi, mutta itselle se oli yksi tärkeä kriteeri asuntoa haettaessa. En halunnut joutua heti autokouluun ja pistämään kaikki rahani nelipyöräiseen. Auto on siis täysin turhake itselle ja olen onnellinen, kun sitä ei tarvitse omistaa. Maksan mieluummin mukisematta 60 euroa kuukaudessa, että pääsen kulkemaan maakuntani sisällä kuukauden aikana bussilla ihan miten paljon haluan.
Tässä iässä autottomuus on siis helppoa. Osittain sekin on osasyynä, että pelkään hieman liikenteessä menoa. Tai ainakin noita ärsyttäviä viilipurkkeja, mopoautoiksi niitä kai kutsutaan. Haluaisin joskus ravistaa niiden lasten vanhempia, jotka ovat ostaneet moisen vaarallisen melupesäkkeen. Eikö olisi voinut odottaa vielä pari vuotta ja ostaa sitä autoa suoraan? Tosin tiedän sen, että joillekuille matka kouluun voi olla hankala, vanhemmat kyllästyneitä kuskaamaan lastaan joka harrastukseen jne. Mutta kaikkialle kymmenen kilometrin säteellä kyllä taitaa silti päästä pyörällä.
Ajattelin elää autotonta elämää niin pitkälle kuin voin. Opiskeluni ovat vielä kesken ja tulevaisuuden työstä ei ole vielä tietoakaan. En tiedä mitä tulen tekemään 'isona', mutta toivottavasti en ainakaan tarvitse siihen autoa. Ajatuskin jonkin niin ison ja rahaa syövän tavaran omistamisesta ahdistaa. Niin kauan kun joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät ja lähellä, käytän niitä ahkerasti. Juna-asemallekin tallustaa tästä noin 20 minuuttia. Kaikille ei ehkä tälläinen keskustaelämä sovi, mutta itselle se oli yksi tärkeä kriteeri asuntoa haettaessa. En halunnut joutua heti autokouluun ja pistämään kaikki rahani nelipyöräiseen. Auto on siis täysin turhake itselle ja olen onnellinen, kun sitä ei tarvitse omistaa. Maksan mieluummin mukisematta 60 euroa kuukaudessa, että pääsen kulkemaan maakuntani sisällä kuukauden aikana bussilla ihan miten paljon haluan.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Pahin painajainen
Ai mikäkö on pahin painajainen? No vaatekaappi tietenkin! Voi miten usein siihen törmääkään, kun joku repii vaatekaappinsa lattialle, polkee jalkaansa ja valittaa, ettei täällä ole mitään puettavaa! Omasta näkökulmastani se on huvittavaa. Riepuja ja rättejä on vaikka millä mitalla ja silti ei keksi päällepantavaa?
Itselläni ei koskaan ole ollut hurjia määriä vaatteita. Lähes kaikki vaatekappaleeni ovat vuoden aikana ahkerasti käytössä ja suurinosa on niistä sopinut jollain tavoin yhteenkin. Jos joki on jäänyt käyttämättä, olen kerran vuodessa käynyt rätit läpi ja myynyt/antanut/heittänyt pois sellaiset, joita en tarvitse taikka käytä.
Muuttaessani asumaan yksin, en tuonut vanhaa vaatekaappiani mukana, vaan asunnossa oli valmiina pieni kaappi tangolla. Sinne olen viskannut kaikki neuleet ja takit henkareihin. Säilytystilaa etsiessäni mietin, että millaista oikein kaipaan ja mihin saa myös koulukirjojen ja tavaroiden ohella vaatteetkin. Päädyin ostamaan valkoisen hyllykön, jossa on 16 'lokeroa' ja niihin voisi ostaa myös sopivat laatikot - tiedättehän, sellaiset tilanjakajat? Tällä hetkellä laatikkoja on neljä ja yksi ilta taas se minimalistikärpänen tuli ja puraisi. Laatikoista kolme on vaatteille - yhdessä on topit/t-paidat ja kaikki housut, toisessa alusvaatteet ja kolmannessa yöpaidat. Neljännen laatikon siis tyhjensin ja täytin harrastuksellani, postikorteilla ja asettelin erikseen tähän hyllykköön pois 'vaaterivistä'. 19-vuotiaan vaatteet mahtuvat kolmeen laatikkoon? Kyllä.
Osittain vaatteideni pieni lukumäärä johtuu siitä, että en ole koskaan ollut hirveästi muodin perään tai haaveillut uusista paidoista ja farkuista joka kuukausi. Kotona asuessa uusia vaatteita ostettiin ehkä kerran vuodessa ja melko pitkälle äidin sana oli painavasti mukana. Olen kiitollinen tästä. Teini-iän perusangstin ohella en koskaan ehtinyt tuhota vaatekaappiani järkyttäväksi, vaikka sen värimaailma olikin hyvin tummanpuhuva. Muutaman vuoden takaisesta mustista vaatteista jäljellä on tasan 0 - nykyään pukeudun hyvin luonnonläheisesti, ruskeaa, valkoista, harmaata ja tummansinistä.
Vaatteitaan miettiessä kannattaa aloittaa siitä, mikä väri sopii itselle, mitä käyttää eniten ja mistä tykkää. Välttämättä se 100€ joulunpunainen pusero ei ole oma juttu, vaikka kuinka oli hienosta liikkeestä ja vaikka kuinka ystävät olivat kehuneet sitä päälläsi, kun ostit sen. Aloita yksinkertaisesti. Ota lempihoususi tai lempipaitasi esille, aseta se eteesi vaikka sängylle. Kolua muu vaatekaappi läpi ja yhdistä tähän yhteen vaatekappaleeseen muita vaatteita, kunnes saat aikaiseksi asukokonaisuuden, jossa tiedät viihtyväsi, pidät siitä ja se on juuri sinua, eikä ketään muuta. Tämän yhden kokonaisuuden ympärille on helppo koota muita. Jos vaihtaisitkin paidan toiseksi tai kokeilisit sopisiko tämä huivi tämän asun kanssa? Merkitse ylös kuinka monta toimivaa asua saat vain yhden lempivaatteesi ympärille. Jos tuntuu, että et yhtään, vaihda lempivaatetta, jos se ei ollutkaan niin hyvä tai mieti, mättääkö vaatekaapissasi jokin pahasti.
Tietyt vaatteet kannattaa käydä harkinnalla läpi. Työ- ja juhlavaatteet ovat tälläisiä. Työvaatteita harvemmin tullaan heittämään pois (ellet sitten ole lopettanut siinä paikassa, jossa olet ollut töissä), mutta joskus työasu saattaa olla melko vapaa. Jos näin on, kokoa työvaatteesi samalla idealla nykyisestä vaatekaapistasi. Ota se mukavin paita esille, jossa viihdyt töissä ja kokoa sen ympärille muutama toimiva kokonaisuus (ja kannattaa se paitakin välillä vaihtaa, jos et viihdy siinä viittä päivää viikossa putkeen). Juhlavaatteissa kannattaa olla tarkkana. Millaisissa juhlissa yleensä käyt? Yksinkertainen musta mekko menee lähes juhlaan kuin juhlaan. Tai kuten allekirjoitaneella, kauluspaita ja housut. Tosin en juhli paljoa, en porukalla ja viimeksi olen tainnut käydä hautajaisissa pari vuotta sitten.
Kengät, laukut ja asusteet. Sanotaan että naisella ei voi olla liikaa kenkiä? No kyllä voi! Itselläni on tällä hetkellä kahdet mustat nilkkurit ja harkitsen vakavasti toisen parin myymistä. Ne eivät sovi nykyiseen tyyliini ja mitä teen kaksilla samanlaisilla kengillä? Etenkin kun nämä toiset ovat hieman epämukavemmat, korkeammat ja kaupunkini mukulakivet eivät kyllä sovellu niille. Jep, suutarin kautta vaihdattamaan kantalaput ja kirpputorille. Laukkuja omistan vain yhden, Puman mustan 'koulu'laukun. Olen katsonut sen kätevimmäksi vaihtoehdoksi ja koska en juhli, en myöskään omista pientä juhlalaukkua. Sitäpaitsi koulukirjat painavat ja haluan niille hyvän laukun, johon ne myös mahtuvat. Ja kyllä, sama laukku kulkee mukanani myös kaupungille mentäessä. Tosin ehkä ikäni vaikuttaa tähän. Voin vielä kulkea laukkuni kanssa aiheuttamatta kulmien kohotusta, sillä olenhan opiskelija. En kaipaa kymmentä erilaista käsveskaa kymmeneen eri tilanteeseen. Asusteita en edes käytä. En osaa käyttää koruja saatikka huiveja. Niistä minun on hankala sanoa taikka neuvoa mitään. Heitän kuitenkin yhden kysymyksen teille - miksi ihmiset pitävät ohuita huiveja sisätiloissa? Onko se vain ulkonäön takia? Itse en koskaan ole moisia omistanut, täysiä turhakkeita mielestäni. Mutta kuka tykkää mistäkin.
En nyt lähde tähän listaamaan jokaista vaatekappalettani, sillä oma vähennysprojektini on vielä kesken. Olen tässä myös pudottanut painoani matkan varrella huomaamatta ja tullut siihen tulokseen, että tämän syksyn trenssitakin on lähdettävä ja uuden metsästyksen on aloitettava. Takki kun on jäänyt liian isoksi ja monessa pesussa ehtinyt jo haalistua ja menettää väriään. Talvitakin käyttöönottoa pelkään. Entä jos sekin on jäänyt liian isoksi? Tästä syystä lähes koko vaatekaappini onkin uudistunut lyhyen ajan sisällä. Onneksi kuitenkin olen osannut ostaa kaikkea maltilla ja pikkuhiljaa. Vaikka meinasihan niiden kesäkenkien ostamisessa mennä hermo. Muutamat ballerinaparit ostin ja kaikki joutivat roskikseen.Tennareiden myötä olen saanut kulkea jo pari kuukautta rauhassa, en astu niitä vinoon, eivätkä ne hajoa heti ensimmäisen kävelykerran jälkeen. Olisi pitänyt jo heti satsata niihin, eikä kitsastella monilla viiden euron kangasläpysköillä.
Itselläni ei koskaan ole ollut hurjia määriä vaatteita. Lähes kaikki vaatekappaleeni ovat vuoden aikana ahkerasti käytössä ja suurinosa on niistä sopinut jollain tavoin yhteenkin. Jos joki on jäänyt käyttämättä, olen kerran vuodessa käynyt rätit läpi ja myynyt/antanut/heittänyt pois sellaiset, joita en tarvitse taikka käytä.
Muuttaessani asumaan yksin, en tuonut vanhaa vaatekaappiani mukana, vaan asunnossa oli valmiina pieni kaappi tangolla. Sinne olen viskannut kaikki neuleet ja takit henkareihin. Säilytystilaa etsiessäni mietin, että millaista oikein kaipaan ja mihin saa myös koulukirjojen ja tavaroiden ohella vaatteetkin. Päädyin ostamaan valkoisen hyllykön, jossa on 16 'lokeroa' ja niihin voisi ostaa myös sopivat laatikot - tiedättehän, sellaiset tilanjakajat? Tällä hetkellä laatikkoja on neljä ja yksi ilta taas se minimalistikärpänen tuli ja puraisi. Laatikoista kolme on vaatteille - yhdessä on topit/t-paidat ja kaikki housut, toisessa alusvaatteet ja kolmannessa yöpaidat. Neljännen laatikon siis tyhjensin ja täytin harrastuksellani, postikorteilla ja asettelin erikseen tähän hyllykköön pois 'vaaterivistä'. 19-vuotiaan vaatteet mahtuvat kolmeen laatikkoon? Kyllä.
Osittain vaatteideni pieni lukumäärä johtuu siitä, että en ole koskaan ollut hirveästi muodin perään tai haaveillut uusista paidoista ja farkuista joka kuukausi. Kotona asuessa uusia vaatteita ostettiin ehkä kerran vuodessa ja melko pitkälle äidin sana oli painavasti mukana. Olen kiitollinen tästä. Teini-iän perusangstin ohella en koskaan ehtinyt tuhota vaatekaappiani järkyttäväksi, vaikka sen värimaailma olikin hyvin tummanpuhuva. Muutaman vuoden takaisesta mustista vaatteista jäljellä on tasan 0 - nykyään pukeudun hyvin luonnonläheisesti, ruskeaa, valkoista, harmaata ja tummansinistä.
Vaatteitaan miettiessä kannattaa aloittaa siitä, mikä väri sopii itselle, mitä käyttää eniten ja mistä tykkää. Välttämättä se 100€ joulunpunainen pusero ei ole oma juttu, vaikka kuinka oli hienosta liikkeestä ja vaikka kuinka ystävät olivat kehuneet sitä päälläsi, kun ostit sen. Aloita yksinkertaisesti. Ota lempihoususi tai lempipaitasi esille, aseta se eteesi vaikka sängylle. Kolua muu vaatekaappi läpi ja yhdistä tähän yhteen vaatekappaleeseen muita vaatteita, kunnes saat aikaiseksi asukokonaisuuden, jossa tiedät viihtyväsi, pidät siitä ja se on juuri sinua, eikä ketään muuta. Tämän yhden kokonaisuuden ympärille on helppo koota muita. Jos vaihtaisitkin paidan toiseksi tai kokeilisit sopisiko tämä huivi tämän asun kanssa? Merkitse ylös kuinka monta toimivaa asua saat vain yhden lempivaatteesi ympärille. Jos tuntuu, että et yhtään, vaihda lempivaatetta, jos se ei ollutkaan niin hyvä tai mieti, mättääkö vaatekaapissasi jokin pahasti.
Tietyt vaatteet kannattaa käydä harkinnalla läpi. Työ- ja juhlavaatteet ovat tälläisiä. Työvaatteita harvemmin tullaan heittämään pois (ellet sitten ole lopettanut siinä paikassa, jossa olet ollut töissä), mutta joskus työasu saattaa olla melko vapaa. Jos näin on, kokoa työvaatteesi samalla idealla nykyisestä vaatekaapistasi. Ota se mukavin paita esille, jossa viihdyt töissä ja kokoa sen ympärille muutama toimiva kokonaisuus (ja kannattaa se paitakin välillä vaihtaa, jos et viihdy siinä viittä päivää viikossa putkeen). Juhlavaatteissa kannattaa olla tarkkana. Millaisissa juhlissa yleensä käyt? Yksinkertainen musta mekko menee lähes juhlaan kuin juhlaan. Tai kuten allekirjoitaneella, kauluspaita ja housut. Tosin en juhli paljoa, en porukalla ja viimeksi olen tainnut käydä hautajaisissa pari vuotta sitten.
Kengät, laukut ja asusteet. Sanotaan että naisella ei voi olla liikaa kenkiä? No kyllä voi! Itselläni on tällä hetkellä kahdet mustat nilkkurit ja harkitsen vakavasti toisen parin myymistä. Ne eivät sovi nykyiseen tyyliini ja mitä teen kaksilla samanlaisilla kengillä? Etenkin kun nämä toiset ovat hieman epämukavemmat, korkeammat ja kaupunkini mukulakivet eivät kyllä sovellu niille. Jep, suutarin kautta vaihdattamaan kantalaput ja kirpputorille. Laukkuja omistan vain yhden, Puman mustan 'koulu'laukun. Olen katsonut sen kätevimmäksi vaihtoehdoksi ja koska en juhli, en myöskään omista pientä juhlalaukkua. Sitäpaitsi koulukirjat painavat ja haluan niille hyvän laukun, johon ne myös mahtuvat. Ja kyllä, sama laukku kulkee mukanani myös kaupungille mentäessä. Tosin ehkä ikäni vaikuttaa tähän. Voin vielä kulkea laukkuni kanssa aiheuttamatta kulmien kohotusta, sillä olenhan opiskelija. En kaipaa kymmentä erilaista käsveskaa kymmeneen eri tilanteeseen. Asusteita en edes käytä. En osaa käyttää koruja saatikka huiveja. Niistä minun on hankala sanoa taikka neuvoa mitään. Heitän kuitenkin yhden kysymyksen teille - miksi ihmiset pitävät ohuita huiveja sisätiloissa? Onko se vain ulkonäön takia? Itse en koskaan ole moisia omistanut, täysiä turhakkeita mielestäni. Mutta kuka tykkää mistäkin.
En nyt lähde tähän listaamaan jokaista vaatekappalettani, sillä oma vähennysprojektini on vielä kesken. Olen tässä myös pudottanut painoani matkan varrella huomaamatta ja tullut siihen tulokseen, että tämän syksyn trenssitakin on lähdettävä ja uuden metsästyksen on aloitettava. Takki kun on jäänyt liian isoksi ja monessa pesussa ehtinyt jo haalistua ja menettää väriään. Talvitakin käyttöönottoa pelkään. Entä jos sekin on jäänyt liian isoksi? Tästä syystä lähes koko vaatekaappini onkin uudistunut lyhyen ajan sisällä. Onneksi kuitenkin olen osannut ostaa kaikkea maltilla ja pikkuhiljaa. Vaikka meinasihan niiden kesäkenkien ostamisessa mennä hermo. Muutamat ballerinaparit ostin ja kaikki joutivat roskikseen.Tennareiden myötä olen saanut kulkea jo pari kuukautta rauhassa, en astu niitä vinoon, eivätkä ne hajoa heti ensimmäisen kävelykerran jälkeen. Olisi pitänyt jo heti satsata niihin, eikä kitsastella monilla viiden euron kangasläpysköillä.
torstai 24. lokakuuta 2013
Tavaran vähentäminen
Olen itse enemmän taikka vähemmän aktiivisesti vähentänyt tavaroitani noin kolmisen vuotta. Se on ollut aina 'verissäni', että sitä roinaa ei saa vain olla liikaa tai jossain kohtaa se on ruvennut ahdistamaan ja siitä on päästävä eroon. Muutin tuossa viime kesänä elokuussa asumaan yksin, 21 neliömetrin yksiöön, joten sekin tietysti vaikutti paljon suuresta omakotitalosta muutettaessa. Kaikki tavarani urhoollisesti kuitenkin mahdutin näiden seinien sisään. Pian tuli ahdistus. Oli liian täyttä.
Puolen vuotta tilannetta katseltuani taisin tarttua toimeen ja ryhtyä raa'alla kädellä vähentämään tarpeetonta. Monet tavarat vein äitini pitämälle kirppispöydälle ja huonommat menivät sitten roskikseen. Jotakin taisin tarjota lähipiirille, mutta suurinosa meni pilkkahintaan myyntiin. Toisen roska on toisen aarre, niinhän sitä kai sanotaan.
Minimalismiin törmäsin sanana vasta parisen kuukautta sitten ja aloin ottamaan asiasta enemmän selvää. Nyt viime päivinä olen lueskellut aiheesta paljon ja saanut viimeinkin minimalistikärpäsen pureman. Tämä on se minun juttuni. Edelleen jatkan tasaisesti tavaran vähentämistä, ajattelupuoli onkin sitten monimutkaisempi. Siinä pitäisi kehittyä ja oivaltaa se syvin minimalistisuuden tarkoitus ja samalla ymmärtää mitä hyvä elämä on.
Kuitenkin, tavaroiden vähentäminen on ollut jo pitkään kohteenani ja tänään taas kasailin tavaroita lähinnä myyntiin tai eläimille tarjottavaksi (kauhtunut pyyhe on mitä oivallisin marsun makuualusta!), osa roskiin/paperikierrätykseen/silppuriin kun kävin osan tärkeistä papereistani läpi. Astiakaappi koki tyhjennystä sillä en koe tarvitsevani neljälle hengelle tarkoitettua astiastoa. Puolet siis pois. Toinen puoli tuli jätettyä vieraita varten, mutta noh, sellaisia yleensä harvemmin näkyy. Kerran vuodessa joku yöpyy luonani ja sitä varten olen ostanut oman rahin, eli kokoontaitettavan patjan. Joskus mietin, että mikä järki tuossakin suuressa mötikässä on, mutta kun ei sitä tiedä koska kaveri tulee yöpymään. En uskalla siis kyseenalaistaa vielä kaksoiskappaletta joillekin asioille.
Lyhyesti siis tänään lähti odottamaan jatkopaikkaansa
2 syvää lautasta
2 isoa lautasta
2 leipälautasta
1 kauhtunut pyyhe
1 tyhjentynyt kangaskori
kasa tuhottavia papereita
Tästä on hyvä jatkaa.
Puolen vuotta tilannetta katseltuani taisin tarttua toimeen ja ryhtyä raa'alla kädellä vähentämään tarpeetonta. Monet tavarat vein äitini pitämälle kirppispöydälle ja huonommat menivät sitten roskikseen. Jotakin taisin tarjota lähipiirille, mutta suurinosa meni pilkkahintaan myyntiin. Toisen roska on toisen aarre, niinhän sitä kai sanotaan.
Minimalismiin törmäsin sanana vasta parisen kuukautta sitten ja aloin ottamaan asiasta enemmän selvää. Nyt viime päivinä olen lueskellut aiheesta paljon ja saanut viimeinkin minimalistikärpäsen pureman. Tämä on se minun juttuni. Edelleen jatkan tasaisesti tavaran vähentämistä, ajattelupuoli onkin sitten monimutkaisempi. Siinä pitäisi kehittyä ja oivaltaa se syvin minimalistisuuden tarkoitus ja samalla ymmärtää mitä hyvä elämä on.
Kuitenkin, tavaroiden vähentäminen on ollut jo pitkään kohteenani ja tänään taas kasailin tavaroita lähinnä myyntiin tai eläimille tarjottavaksi (kauhtunut pyyhe on mitä oivallisin marsun makuualusta!), osa roskiin/paperikierrätykseen/silppuriin kun kävin osan tärkeistä papereistani läpi. Astiakaappi koki tyhjennystä sillä en koe tarvitsevani neljälle hengelle tarkoitettua astiastoa. Puolet siis pois. Toinen puoli tuli jätettyä vieraita varten, mutta noh, sellaisia yleensä harvemmin näkyy. Kerran vuodessa joku yöpyy luonani ja sitä varten olen ostanut oman rahin, eli kokoontaitettavan patjan. Joskus mietin, että mikä järki tuossakin suuressa mötikässä on, mutta kun ei sitä tiedä koska kaveri tulee yöpymään. En uskalla siis kyseenalaistaa vielä kaksoiskappaletta joillekin asioille.
Lyhyesti siis tänään lähti odottamaan jatkopaikkaansa
2 syvää lautasta
2 isoa lautasta
2 leipälautasta
1 kauhtunut pyyhe
1 tyhjentynyt kangaskori
kasa tuhottavia papereita
Tästä on hyvä jatkaa.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Materia
Oletko koskaan pysähtynyt katsomaan ympärillesi asunnossasi ja miettinyt, että mihin tarvitset kaikkea sitä tavaraa? Tuottaako 10-hengelle tarkoitettu juhla-astiasto sinulle onnea, uusinta huutoa olevat lenkkarit (vaikka edellisetkin olisivat vielä käyttökunnossa?) tai kirjahyllyssä lepäävät jooga-oppaat, joihin et ole koskenutkaan, sillä samat ohjeet löydät internetistäkin? Niinpä. Ihminen ei tarvitse sitä kaikkea tavaraa ympärilleen ollakseen onnellinen. Oikeastaan, on käynyt ilmi ja täysin allekirjoitan myös tämän väitteen, että materia tekee meidät onnettomaksi.
Siksi kai minimalistisuutta ajatellessa ensimmäisenä mieleen tulee tavaran vähentäminen. Siitä onkin hyvä aloittaa. Kun ympärillä oleva roina vähenee ja tila avartuu, voi lähes hengittää paremmin ja ajatuksetkin kulkevat sutjakkaasti, eikä silmille ole kerralla liikaa ärsykkeitä. Eikö jokainen ole joskus sisustuslehdessä nähnyt avaran ja valoisan asunnon ja miettinyt, että kunpa itselläkin olisi samanlainen? Tuumasta toimeen sitten!
Tavaran vähentäminen voi olla toisille haasteellista, toisille helppoa. Tunnearvoiset esineet laittavat mietitityttämään eniten. Kuitenkin on hyvä muistaa, että vaikka antaisit tai myisit eteenpäin isoäidiltäsi saaman maljakon, ei se tarkoita, että vihaisit tätä ihmistä tai pitäisit häntä vähempiarvoisena kuin muita. Et vain tee sillä maljakolla mitään ja on täysin okei laittaa se eteenpäin jollekulle toiselle, joka ehkä saattaisi tarvita sitä. Muistot kuitenkin säilyvät, vaikka esineitä ei olisikaan niiden ympärillä.
Ajatusmalli 'tätä voisi käyttää myöhemmin jossain' tai 'teen tästä joskus jotain' ovat petollisia. Oletko tosiaan käyttänyt sitä monitoimikonetta, joka sekoittaa ja vatkaa kaiken puolestasi vai pitäisiköhän laitteelle keksiä uusi koti, kun se on jo viisi vuotta nököttänyt hyllynperällä? Tai ajattelitko oikeasti joskus tehdä siitä ylijäämätapetista syntymäpäiväkortteja, vaikket edes ole askarteluihminen tai et edes lähetä kortteja? Tässä kohtaa kannattaa ajatella realistisesti. Inhoat leipomista ja askartelua. Monitoimikone siis kirppikselle ja tapetinpalaset roskikseen. Enää nämä tavarat eivät muistuta sinua olemassa olollaan, mitä sinun _pitäisi_ tehdä. Kun ei pidä, sillä et voi vääntää itseäsi väkisin tekemään jotain mistä et pidä. Silloin eläisit jonkun muun elämää kuin omasi.
Nyky-yhteiskunta haluaa meidän vain ostavan ja ostavan lisää ja lisää ja vielä vähän lisää. Että talous pysyy kunnossa. Että näyttäisit kauniimmalla. Koska se nyt vain on muodikasta. Tietysti tarvitset tälläisen. Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Erikseen voisi kirjoittaa postauksen mainoksista, jotka ajavat meidät lähes tuhon partaalle ja ostelemaan kaikkea, mitä emme tarvitse. Palaan aiheeseen myöhemmin, sillä tämä postaus on kirjoitettu putkeen 20 minuutissa, päälimmäisten ajatusten ryöpyten näppäimistölle. Ehkä hengähdän ja mietin taas omaa asennettani materiaan.
Siksi kai minimalistisuutta ajatellessa ensimmäisenä mieleen tulee tavaran vähentäminen. Siitä onkin hyvä aloittaa. Kun ympärillä oleva roina vähenee ja tila avartuu, voi lähes hengittää paremmin ja ajatuksetkin kulkevat sutjakkaasti, eikä silmille ole kerralla liikaa ärsykkeitä. Eikö jokainen ole joskus sisustuslehdessä nähnyt avaran ja valoisan asunnon ja miettinyt, että kunpa itselläkin olisi samanlainen? Tuumasta toimeen sitten!
Tavaran vähentäminen voi olla toisille haasteellista, toisille helppoa. Tunnearvoiset esineet laittavat mietitityttämään eniten. Kuitenkin on hyvä muistaa, että vaikka antaisit tai myisit eteenpäin isoäidiltäsi saaman maljakon, ei se tarkoita, että vihaisit tätä ihmistä tai pitäisit häntä vähempiarvoisena kuin muita. Et vain tee sillä maljakolla mitään ja on täysin okei laittaa se eteenpäin jollekulle toiselle, joka ehkä saattaisi tarvita sitä. Muistot kuitenkin säilyvät, vaikka esineitä ei olisikaan niiden ympärillä.
Ajatusmalli 'tätä voisi käyttää myöhemmin jossain' tai 'teen tästä joskus jotain' ovat petollisia. Oletko tosiaan käyttänyt sitä monitoimikonetta, joka sekoittaa ja vatkaa kaiken puolestasi vai pitäisiköhän laitteelle keksiä uusi koti, kun se on jo viisi vuotta nököttänyt hyllynperällä? Tai ajattelitko oikeasti joskus tehdä siitä ylijäämätapetista syntymäpäiväkortteja, vaikket edes ole askarteluihminen tai et edes lähetä kortteja? Tässä kohtaa kannattaa ajatella realistisesti. Inhoat leipomista ja askartelua. Monitoimikone siis kirppikselle ja tapetinpalaset roskikseen. Enää nämä tavarat eivät muistuta sinua olemassa olollaan, mitä sinun _pitäisi_ tehdä. Kun ei pidä, sillä et voi vääntää itseäsi väkisin tekemään jotain mistä et pidä. Silloin eläisit jonkun muun elämää kuin omasi.
Nyky-yhteiskunta haluaa meidän vain ostavan ja ostavan lisää ja lisää ja vielä vähän lisää. Että talous pysyy kunnossa. Että näyttäisit kauniimmalla. Koska se nyt vain on muodikasta. Tietysti tarvitset tälläisen. Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Erikseen voisi kirjoittaa postauksen mainoksista, jotka ajavat meidät lähes tuhon partaalle ja ostelemaan kaikkea, mitä emme tarvitse. Palaan aiheeseen myöhemmin, sillä tämä postaus on kirjoitettu putkeen 20 minuutissa, päälimmäisten ajatusten ryöpyten näppäimistölle. Ehkä hengähdän ja mietin taas omaa asennettani materiaan.
Kohti minimalismia
Hei! Täällä kirjoittaa 19-vuotias, juuri lukion aloittanut opiskelija elämästään, kun se ajautui törmäyskurssille minimalistisen ajatusmaailman kanssa. Olen kahlannut läpi suosituimmat minimalistisuutta käsittelevät tai siihen pyrkivät blogit ja ajattelin perustaa lähinnä itseäni varten blogin, jonne voin heittää ajatukseni tästä asiasta. Tämä ei siis ole paikka, jossa voisi saada suoraan oikeita vastauksia kysymykseen "mitä on minimalismi", vaan oma temmellyskenttäni, kun haen itse vastausta tähän kysymykseen. Katsotaan mihin tämä johtaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)