lauantai 26. lokakuuta 2013

Wroom

Auto. 15-vuotiaana tehty päätökseni on pitänyt - en aja ajokorttia, enkä hanki autoa. Enkä ole vielä katunut päivääkään tuota päätöstä. Itselleni neljällä renkaalla kulkeva kapistus on täysi turhake. Mihin minä sellaista tarvitsisin? Toki asun lähes keskustassa ja korttelin kulman takana odottaa 10 eri bussia kysyen, että mihis lähettäisiin. Kauppa on kävelymatkan päässä, hieman pidemmälle voi aina polkaista pyörällä (paitsi etten omista sellaista enää). En myöskään harrasta mitään, johon välineiden kuljettamiseen tarvittaisiin autoa ja koska ympärilläni ei ole omaa perhettä, ei ketään tarvitse kuskata mihinkään.

Tässä iässä autottomuus on siis helppoa. Osittain sekin on osasyynä, että pelkään hieman liikenteessä menoa. Tai ainakin noita ärsyttäviä viilipurkkeja, mopoautoiksi niitä kai kutsutaan. Haluaisin joskus ravistaa niiden lasten vanhempia, jotka ovat ostaneet moisen vaarallisen melupesäkkeen. Eikö olisi voinut odottaa vielä pari vuotta ja ostaa sitä autoa suoraan? Tosin tiedän sen, että joillekuille matka kouluun voi olla hankala, vanhemmat kyllästyneitä kuskaamaan lastaan joka harrastukseen jne. Mutta kaikkialle kymmenen kilometrin säteellä kyllä taitaa silti päästä pyörällä.

Ajattelin elää autotonta elämää niin pitkälle kuin voin. Opiskeluni ovat vielä kesken ja tulevaisuuden työstä ei ole vielä tietoakaan. En tiedä mitä tulen tekemään 'isona', mutta toivottavasti en ainakaan tarvitse siihen autoa. Ajatuskin jonkin niin ison ja rahaa syövän tavaran omistamisesta ahdistaa. Niin kauan kun joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät ja lähellä, käytän niitä ahkerasti. Juna-asemallekin tallustaa tästä noin 20 minuuttia. Kaikille ei ehkä tälläinen keskustaelämä sovi, mutta itselle se oli yksi tärkeä kriteeri asuntoa haettaessa. En halunnut joutua heti autokouluun ja pistämään kaikki rahani nelipyöräiseen. Auto on siis täysin turhake itselle ja olen onnellinen, kun sitä ei tarvitse omistaa. Maksan mieluummin mukisematta 60 euroa kuukaudessa, että pääsen kulkemaan maakuntani sisällä kuukauden aikana bussilla ihan miten paljon haluan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti