sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pohdintaa budjetoinnista

Olen miettinyt jo pitkän aikaa tekeväni itselleni budjetin. Vaikka en tunne tuhlaavani kovinkaan paljon rahaa, on nykyään ruokavalion vaihtumisen myötä tullut ostettua hieman kalliimpia ruoka-aineita. Tiedän myös istuvani kahvilassa aika usein, joten en tiedä uskallanko edes laskea mitä se tulee tekemään kuukaudessa. Olisi hauska seurata omaa kulutusta ja yrittää sitten pysytellä laatimassaan budjetissa. Kuukauden tuloni kun ovat hyvin tasaiset, niin tiedän ainakin miltä pohjalta lähteä.

Kuitenkin yhtenä ongelmana on se, että pidän eräästä hyvin perus taulukko-ohjelmasta, jota ei saa enää vanhana versiona. Se on kyllä isälläni ollut jo vuosikymmenet käytössä, mutta en ole vielä saanut sitä mistään ladattua itselleni vanhana versiona. Joudun ehkä miettimään budjettini vihkoperiaatteella - kirjaamaan kaikki käsin. Toisaalta se voisi olla mukavaa, pääsisi käyttämään kouluvihkojen jämiä pois. Toisaalta en pidä turhasta paperista. Noh, katsotaan miten se sitten menee, kun en viitsi valmista pohjaa tulostaakaan, sillä taas olisi sitä paperijätettä.

Onko teillä omia budjetteja? Onko niiden suunnittelu ja/tai toteutus ollut hankalaa? Kesäkuu alkoi juuri tänään, joten ensimmäisenä päivänä on hyvä aloittaa. Olen miettinyt myös ottavani tavoitteeksi pitää mahdollisimman monta päivää, jolloin en osta mitään. Oppisinkohan käymään ruokakaupassa vain kerran viikossa?

Budjetin sisällön luominen on tuskin hankalaa, mutta rahasummien arvioiminen sitäkin hankalempaa. Joskus kun vaatteisiin ei välttämättä mene vuodessa ollenkaan rahaa, joskus joutuu uusimaan vaikka mitä kerralla. Täytyy ruveta pohtimaan ja suunnittelemaan.

7 kommenttia:

  1. Mulla on aina ollut jonkinmoinen budjetti, vähintäänkin ruutuvihossa mutta tämän vuoden alusta saakka olen noudattanut erityisen tarkkaa budjetointia säästämistavoitteiden vuoksi. Ja tietenkin siinä pysymistä:) Nykyisin minulla on ihan ilmaisohjelman laskentataulukossa tehtynä hyvin yksinkertainen budjettipohja ja se on ainakin minulla toiminut. Koska kerran koneella olen muutenkin niin sinne taulukkoon on vihkoa helpompaa lisäillä tulot ja menot ja seurata tarkastikin omia menojansa. Itselleni tämä on tuottanut paljon iloa ja vapauttanut turhasta pohdinnasta että riittävätkö rahat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Itsekin olen joskus nuorempana pitänyt ruutuvihkobudjetteja, mutta aloittamisen vaikeus on nykyään :) Laskentataulukkoa käyttäisin itsekin, mutta valitettavasti opitut kaavat ovat hukkuneet mielestä pois. Ehkä pitäisi taas virkistää muistia ja opetella kaavojen käyttämistä, jolloin budjetin pitämisestä tulisi mielekkäämpää.

      Poista
  2. Itse pidän excelissä tarkkaa kirjaa perheemme tuloista ja menoista. Ja mitä siihen ruokakauppaan tulee... Inhosin ennen kaupassa käyntiä ja teinkin sen virheen että kävin siellä turhan useasti pitkin viikkoa. Sitten syntyi lapsi ja kaupassa käyminen lapsen kanssa on mukavaa, mutta hankalaa kun joutuu kantaa koppaa ja työntämään vaunuja samaan aikaan. Tämä siis silloin jos menemme ilman miestäni kauppaan. Mutta sitten päätin, että alan käydä yksin kaupassa kerran viikossa ja nykyään nautin siitä :) Saan "omaa" aikaa ja olen huomannut että ei mene niin paljoa enää kauppaan rahaa. Toki maitoa ja leipää joudun kerran hakemaan vielä keskellä viikkoa. Suosittelen testaamaan isomman ruokasatsin ostamista kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Itse en nauti myöskään ruokakaupassa käymisestä ja ongelmia aiheuttaa ruokavalioni. Suosin lähiruokaa ja luomua, sekä vegaanista ruokaa. Tämä tarkoittaa paljon tuoreruokaa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki hedelmät/vihannekset eivät säily edes sitä viikkoa. Kesällä on helpompi käydä torilla ja ostaa isompi satsi vihanneksia, sekä hallilla hakemassa yrttejä. Ehkä pitäisi alkaa itsekin suunnittelemaan hieman paremmin kaupassa/torilla/hallissa käymistä ja hoitaa asiat kerralla pois :)

      Poista
  3. Minä olen käyttänyt muutaman kuukauden Toshl Finance -nimistä sovellusta älypuhelimessani. Todella kätevä, suosittelen jos sinulla on puhelin, johon tuon sovelluksen saa. Sitä voi toki käyttää myös netin kautta (https://toshl.com/), mutta itse olen kokenut kätevimmäksi napsutella ostokseni kännykkään. Esimerkiksi teekupposet ja yliopistolounaat näpytän toisinaan melkein saman tien maksettuani.
    t. anonyymi-Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Pitääkin vilkaista tuo sovellus, jos siitä olisi apua omassa budjetoinnissa - kaikista kahvikupposista viitsi aina kuittia kotiin raahata :)

      Poista
  4. http://www.cashcontrolapp.com

    Helppo budjetointi ja kustannusten seurantaohjelma.

    VastaaPoista