keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Velkaantuminen

Olen seurannut tässä minimalismista kertovien blogien ohella myös velkaantumisesta ja siitä eroon pääsemisestä aiheisia blogeja. Ennen kuin koin olevani minimalistinen ihminen, tein erään virheen, joka harmittaa nyt ja paljon. Opintojeni alkaessa toisella asteella nostin opintolainaa. Ja mihin kaikkeen sen rahan käytinkään! Auts.

Perheeni on aina ollut hyvin pienituloinen, eikä opintoraha itsestään meinannut riittää kustannuksien kattamiseen. Päädyin siis nostamaan opintolainaa, koska sen rahan saaminen oli lähes naurettavan helppoa. Ja maksuaikaakin saisi kymmeniksi vuosiksi! Miten minua onkaan vedätetty... Käytin osan rahoista järkevästi, kustansin kouluni ja autoin perhettäni eteenpäin. Kuitenkin osa rahasta meni täysin harakoille, hankein asioita joista en pitänyt. Onneksi suurimmat summat menivät tärkeään elektroniikkaan, jotka hajosivatkin aina sopivasti lainan ropsahtaessa tilille...

Vaihdettuani koulua otin varoiksi opintolainan vielä yhdeksi vuodeksi. Tämän lukuvuoden jälkeen olen nostanut kolme vuotta opintolainaa. Kävin yhtenä päivänä vilkaisemassa velkasummaa ja olin pudota tuolilta. No, mitäpä sitä piilottelemaan. 7141,00€. Yli seitsemän tonnia?! Mihin kaikkeen ihmeeseen minä olen noin paljon rahaa laittanut?! Henkisesti läimäisin itseäni ja kovaa. Olen 20-vuotias opiskelija, jolla on seitsemän tonnin velat maksettavana tulevaisuudessa.

Tämä ei ihan taida kuulua minimalismiseen ajatteluuni. En koskaan halunnut velkaantua, olen aina inhonnut sitä ajatusta. Mutta jokin sokaisi minut kolmisen vuotta sitten ja helposti saatava laina tuntui pelastukselta. Nyt harmitus on suuri. En aio nostaa enää lainaa opintojen jatkuessa, vaan aion ryhtyä maksamaan tuota summaa pois. Haluan tuon ilkeän näköisen luvun katoamaan elämästäni. Häpeä on suuri. Etenkin kun sitä rahaa ei välttämättä olisi tarvittu.

Taidan tässä pian soittaa pankkiin ja sopia lainan takaisinmaksusta. Haluan sen pois ahdistamasta ja muistuttamasta erittäin huonosta valinnasta. Sitäpaitsi, jos annan sen roikkua liian pitkään, vuosina 2014-2025 korot tulisivat jo itsestään maksamaan noin 1200,00€, lisättynä tuohon seitsemään tonniin. Aika tehdä asialle jotain.

2 kommenttia:

  1. Jos olet pienituloinen, niin kela voi maksaa sinulle joissain tilanteissa korkoavustuksen ilman takaisinmaksuvelvoitetta. Kannattaa lukea kelan sivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Valitettavasti käyn töissä koulun ohella, joten välttämättä en saa korkoavustusta. Mutta kyselen sitä sitten kun tartun tässä toimeen ja saan tietää pankilta, että koska voin alkaa maksamaan velkaani takaisin.

      Poista