perjantai 11. huhtikuuta 2014

Hamsteri vs. Minimalisti

Tänään puhun kahden erilaisen ihmisen yhteiselosta. Ei, en asu kenenkään kanssa, vaan puhun nyt äidistäni, jonka luona vierailen melko usein ja luonnollisesti olen asunut suurimman osan eliniästäni hänen kanssaan. Eräs asia on vain aiheuttanut paljon hankausta jopa äiti-tytär-suhteessaamme, nimittäin erilainen arvostus tavaroita kohtaan. Siinä missä rakastan avointa tilaa ja vähää tavaraa, sillä minulla ei ole tunnearvoa niitä kohtaan, kerää äitini ympärilleen niin paljon tavaraa kuin vain pystyy. Me kaksi emme aina sovi saman katon alle, sillä nopeasti ahdistukseni saattaa nousta kaikkien näiden tavaroiden keskellä.

Ihmettelen aina, mihin ihminen tarvitsee niin paljon materiaa. Koska mitään näistä ei voi viedä mukanaan hautaan ja se nyt vain on fakta. Olen kysellyt äidiltäni, miksi hän haalii niin paljon tavaraa ympärilleen. Vastausta en varsinaisesti ole kunnolla saanut, mutta päätellyt että hänelle tavaroilla on jonkinlaista tunnearvoa. Ainakin moni esine tuntuu olevan sen ja sen perintöä ja siltä ja siltä ihmiseltä. Toisaalta joukosta löytyy myös täysin arvottomia tavaroita, jotka saattavat liittyä hänen harrastuksiinsa. Yhtenä osasyynä saatan pitää tunne-elämää, mutta sen puiminen julkisesti ei sovi tähän.

Olemme ottaneet aikoinaan jopa yhteen erilaisten näkemystemme kanssa. Äitini on loukkaantunut tuhansia kertoja, kun olen kieltänyt häntä ostamasta minulle jotain tai palauttanut saamani yllätyslahjat. Kiitos, en tarvitse, näistä ei ole kuin harmia ja päänvaivaa. Hiljalleen kuitenkin hän on oppinut hyväksymään asenteeni materiaa kohtaan, eikä osta mitään, ellei ole täysin varma että oikeasti tarvitsen sitä. Siitä olen kiitollinen.

Joskus itse saatan kantaa äitini luo tavaroita, joiden ajattelen ilahduttavan häntä. En enää tosin tee sitä kovinkaan usein. En halua tämän tavaramäärän lisääntyvän enää. Olen pyrkinyt aineettomiin lahjoihin myös hänen kohdallaan, vaikka tavara ilahduttaakin jollain tavalla äitiäni. En tule ehkä koskaan ymmärtämään sitä, mutta se on vain hyväksyttävä. Samalla tavalla kuin hän hyväksyy sen, etten kaipaa materiaa ympärilleni.

Onko teidän perheessä/suvussa/lähipiirissä/kaverijoukossa tullut konflikteja kahden erilaisen ihmisen kanssa, kun puhutaan minimalismista? Moni ihminen ei aina ymmärrä, mikä tämä 'juttu' on ja joskus palaute saattaa olla aika rankkaa. Asuuko joku kenties ihmisen kanssa, jonka hamsterimaiset tavat saavat joskus verenpaineen kohoamaan? Vai kohotatteko te vaikkapa avopuolisonne verenpainetta ja ajaudutte sanaharkkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti