perjantai 7. helmikuuta 2014

Ekologinen siivoaminen

Muuton yhteydessä jouduin hankkimaan ties mitä jytäköitä pesuaineita puhdistaakseni uuden kotini. Jälkeenpäin tämä harmittaa kovasti. Kuitenkaan asunto, johon muutin, ei ollut kovinkaan likainen, vaan jopa todella hyvin siivottu. Muuttosiivoukseen ei loppujenlopuksi tarvinnutkaan uhrata paljoakaan aikaa ja nopeasti sainkin aloittaa tavaroiden roudaamisen paikoilleen. Nyt kaapissa kököttävät tujut ainepullot muistuttavat minua sellaisesta asiasta kuin ekologisuus.

Minimalismin yhteydessä olen ruvennut katselemaan maailmaa myös ekologisemmalta kannalta. Harkitsen tarkkaan vaatevalintojani sen mukaan, että vaatteet olisivat todella kestäviä ja tulisin niitä myös paljon käyttämään. Tiskaan astioitani sitten kun katson sen järkeväksi, enkä yhden kipon takia ala tuhlaamaan vettä ja pesuainetta. Viikko sitten hiusteni pituudesta lähti puolet pois, jolloin vettä ja pesuainetta menee vähemmän ja pesuväli on kasvanut, etenkin jos en poistu muutenkaan kodistani sinä päivänä.

Tällä kertaa ajatukseni ovat siirtyneet siivoamiseen. Pesuainepullot kaapissani suorastaan ilkkuvat vääristä valinnoista. Olisin yhtä hyvin voinut lainata jotain tujua ainetta äidiltäni, jos olisi ollut tarvetta, kuin ostaa kokonaisia pulloja kaappeihin. Sitäpaitsi en pidä siitä, että joudun liian vahvoilla aineilla siivoamaan muun muassa lattiaani, sillä siinä tulee tassuttelemaan rakkaat eläimeni. Tähän ajatukseen havahtuneena kävin ostamassa pullollisen mäntysuopaa. Se sopii lähes kaikkeen ja on paljon parempi herkille tassunpohjille. Eikä hajukaan käy kenenkään nenään. Sen lisäksi sillä voi pyyhiä vaikka mitä pintoja ja koska asun yksin, en suttaile samalla tavalla kuin ehkä lapsiperheessä. Se sopii siis vallan mainiosti omaan käyttööni.

Toinen mitä olen ruvennut harkitsemaan on pesukone. En ole ostanut sitä vielä. Sen sijaan kävin pesettämässä pyykkini äitipuoleni luona, jossa vierailen hyvin usein töiden merkeissä. Ajatus koko pesukoneesta alkoi tuntua ihan hullulta sen jälkeen, kun pesin yhden kauluspaidoistani vain kainaloiden ja kauluksen kohdalta. Lopputulos oli yhtä siisti ja silitettävää oli paljon vähemmän kuin koneesta tullessa. Joskus nuorena olen joutunut pyykkäämään käsin vaatteitani, se ei siis ole mitään uutta minulle ja ihastuin oikeastaan siihen ajatukseen niin, että päätin etten vielä ostakaan pesukonetta. Kunnon pesua vaativat pyykit kun saan viedä jonkun toisen koneeseen, eli nyt lähinnä taidetaan puhua lakanapyykistä ja jos olen onnistunut heittämään päälleni jotain pahemmin tarttuvaa ruokaa. Eilen pakkasin kaikki muutossa kulkeutuneet pyykkipulverit/-aineet äidilleni ja ostin tilalle sappisaippuan. Saas nähdä mitä käy.

Jään nyt vielä miettimään ja tuumimaan, mitä teen noilla jytäköillä pesuaineilla, vai lahjoitanko vaan eteenpäin jonkun toisen siivouksiin. Etikkaa pitää vielä käydä ostamassa lasipintoja varten, sillä suihkutettava lasinpesuneste ottaa jo omaankin nenään. En halua lemmikkieni hengittävän sitä. Sitäpaitsi etikallakin taisi olla aika monta hyvää käyttötarkoitusta. Täytynee taas lueskella netistä, että mihin se pystyy.

Mitä lukijani ajattelevat siivoamisesta ja sen ekologisuudesta? Tässä kohtaa en ollenkaan käsitellyt muun muassa imurointia, veden käyttöä yleensäkään taikka siivousvälineitä. Niistäkin lienee tulemaan jotain pohdintaa blogissa.

2 kommenttia:

  1. Sappisaippua on ihan huipputuote, paljon parempi kuin mikään keinotekoinen kemikaali. Kaiken lisäksi hävittää ihan kaikki tahrat, ja on jopa ekologinen valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentistasi! Kyllä, olen ollut todella tyytyväinen sappisaippuaan :) Pistän sitä joskus ihan pienen kökön pesupähkinöiden kanssa samaan pussiin ja saan valkoisista vaatteistani epämääräiset tahrat pois.

      Poista