Olen tässä jo lähes viikon kieriskellyt oudossa kaipuun tunteessa. Tai tiedän kyllä mitä kaipaan - vapautta. Samalla koko sana tuntuu hyvin turhauttavalta. Miten niin muka 19-vuotias ei olisi vapaa? Miten niin muka minulla olisi jo nyt stressitasot niin korkealla, etten suoriudu kuten pitäisi? Juurikin niin. Kaipaan vapautta tästä suorittamisesta.
Yhteiskuntamme tahtoo pitkälti että hankimme hyvän koulutuksen, hyvän työn ja pyöräytämme vielä muutaman mukavan veronmaksajan maailmaan. No siinäpä onkin suorittamista! Käyn siis tällä hetkellä lukiota ja jo puolen vuoden jälkeen löydän itseni tilanteesta, että en ole varma, miksi käyn sitä. Viime postauksessa taisin puhua itseni sivistämisestä. No, se on totta. Mutta mistä lähtien sivistäminen on aiheuttanut niin suuren stressin että kouluun meno tuntuu jopa ahdistavalta? Silloin ollaan menossa ojasta allikkoon. Kaipaan vielä enemmän vapautta siihen, mitä opiskelen, joten tässä on ollut suunnitelmissa tipauttaa muutamia aineita pois, siirtää niitä johonkin hamaan tulevaisuuteen ja keskittyä niihin, joita ei voi lähteä muuttelemaan tässä kohtaa. Tuntuu silti rankalta.
Mitä työelämään tulee, kaipaan sinnekin paljon vapauksia. En halua olla kiinni työssäni liikaa, mutta haluan tienata niin että tulen toimeen sillä rahalla minkä saan ja siitä jää osa säästöönkin. En haaveile sadan neliön omakotitalosta isolla pihalla ja kultaisesta noutajasta. 20 neliötä yksin asuvalle riittää vallan mainiosti, voisin elää niin - oletuksena siis etten ole parisuhteessa.
Kieriskelen oudossa kaipuussani ja kun näen mainoksen 60€ Lontooseen, tekee mieleni käydä varaamassa lippu ja lähteä. Hammasharja mukaan ja paluulipusta ei tietoakaan. Tietenkin tämä on täysin hullu idea, enkä sitä ole tekemässä, vaikka jollain tavalla sydämeni huutaa tekemään niin. Mutta siinä kohtaa jäisi liikaa asioita taakse, jotka pitäisi ensiksi hoitaa. Toivottavasti löydän keinon purkaa tätä kaipuutani ja koittaa pysytellä vielä järkevissä ratkaisuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti