Vuosi 2013 alkaa olla lopuillaan (en toki kirjoittanut 2012) ja kun mennyttä vuotta miettii, on se ollut täynnä muutoksia. Alkuvuodesta olin aivan järjettömän loppuun palanut, en jaksanut mitään ja elämä tuntui kaatuvan päälle. Jätin ammattikoulun kesken ja pidin muutaman kuukauden kesäloman keväällä. Tarvitsin palautusaikaa, sillä olin henkisesti todella väsynyt. Virallisella kesälomalla olin yhä melko hukassa, lähimmäisen ihmisen vakava sairastuminen oli kova isku ja lähinnä vain nukuin päivästä toiseen.
Maaliskuusta heinäkuuhun jatkunut väsymyksen ja toimeettomuuden kausi kuitenkin loppui elokuussa, kun yllättäen pääsinkin kouluun jonne hain - ja jonne en ollut koskaan kuvitellut hakevani! Samalla sain myös varmistettua itselleni työpaikan muutamaksi vuodeksi koulun ohella ja tätä linjaa olen sitten jatkanut näin vuoden loppuun asti. Samalla myös aloitin hoitamaan niin sanotusti pääkoppaani ja päätin päästä eroon ahdistuksistani ja peloistani, jotka rajoittavat rankasti elämääni.
Eli siis ei pahaa ilman jotain hyvääkin. Loppuvuodesta löysin minimalismin, joka on ollut ehkä se suurin positiivinen käännekohta elämässäni. Tajusin ettei minun ole pakko suoriutua kuten muut, hankkia hienoa koulutusta ja hienoa työpaikkaa ellen sitä itse halua. Ja ei, en halua. En halua enää turhia stressitekijöitä elämääni, haluan kulkea sitä täysin omia teitäni ja tällä hetkellä haaveilen oravanpyörästä pois hyppäämistä. Ajatus on kutkuttava, inspiroiva ja hieman pelottava. Tiedän että tähän kohtaan hyppääminen ei onnistu, tekisin sillä vain hallaa itselleni. Mutta näen tulevaisuuteni muussa valossa kuin 40 tuntisia työviikkoja tehden. Sellainen ei tee minua onnelliseksi, enkä kestä ajatusta olla sidottuna johonkin työhön loppuelämäkseni. Haluan kokeilla mahdollisimman paljon uutta ja yllättävääkin. Raha kun ei onnelliseksi tee, vaikka helpottaakin huomattavasti monia asioita.
Minulla ei ole ollut tapana tehdä uuden vuoden lupauksia, sillä sellaiset pitävät hyvin harvoin. Ajattelin kuitenkin ensi vuonna lakata suorittamasta ja teen vain niitä asioita, joista oikeasti pidän. Huomaan nimittäin jo nyt ottaneeni liikaa stressiä koulusta ja se nakertaa koko ajan sisältäpäin, deadlinet tuntuvat kaatuvan päälle ja olo on ahdistunut. En anna sen jatkua, vaan pistän jarrut päälle ja kylmästi tiputan pois ne asiat, joista en nyt nauti, enkä kykene hoitamaan tälläisellä tahdilla. Kuitenkaan elämässä ei ole mikään kiire, eikä se valkolakki merkkaa mitään omassa päässäni. Kysymys kuuluukin, että onko se pakollinen? Minimalismin kannalta katsottuna en halua laatikkooni pyörimään hattua, jolle en osaa antaa tarpeeksi arvoa. Opiskelen koska haluan sivistää itseäni ja oppia uutta. En opiskele siksi että suorittaisin tutkinnon, jota en osaa välttämättä edes arvostaa. Koulutuksen kannalta on siis vielä paljon pohdittavaa, että minne päin tästä lähden suuntautumaan vai löydänkö itseni jostain ihan muualta kuin olin ajatellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti