Ihan ensimmäiseksi sanon, etten pidä joulusta. Se saattaa näkyä tekstissäni, mutta siitä ei kannata ottaa nokkiinsa. En vain pidä tästä juhlasta, en minimalismin, enkä muunkaan näkökulman kannalta. Tässä kuitenkin käsittelen joulua minimalistisuuden näkökulmasta.
Joulu on hirveän kaupallinen juhla. Parhaimmassa tapauksessa jo lokakuussa kolahtaa postiluukusta ensimmäiset mainokset, jotka mainostavat joulusia tuotteita. Ja vaikkei niitä mainoksia tulisikaan, alkaa joulu näkyä katukuvassa, lähinnä ensiksi kai kauppojen ikkunoissa. Jouluna meitä kuluttajia koitetaan saada ostoksille, sillä pitäähän nyt kaikille kumminkaimansiskonlapsillekin ostaa uudet videopelit ja isänäidinsiskontädille uusi keittiöveitsisarja! Pahinta ovat kai suklaat. Pitäähän jouluna suklaata olla! Ja sitä pitää ostaa kaikille! Niin että oikein korvista tursuaa ulos!
Talouden kannalta ymmärrän, että kuluttaminen on pakollista jotta talous pysyy kasassa, jotta saadaan niitä veroja ja niin edelleen. Mutta sitä en ymmärrä, miksi jouluna kaikkien lahjojen pitää olla silkkaa materiaa. Olen kauhistunut siitä lelujen määrästä, mitä lapsetkin saavat jouluna. Eikö yksi kalliimpi ja mieluisin leluostos riitä, miksi niitä pitää olla kymmenittäin? Eikä lapsi todellakaan tule leikkimään niillä kaikilla. Yleisesti inhoan ajatusta, että jouluna pitäisi muistaa jokaista joko pehmeällä taikka kovalla paketilla. Ja se pitää paketoida kauniisti uusimpaan joulupaperiin, vaikka vanhoja olisi vielä kaapissa. Nauhat ja kaikki päälle. Ja kun lahjan saaja avaa paketin, pistetään paperi ja narut roskikseen, tuosta vain, katsomatta edes koko paperin kuviota, ihailematta sitä sekuntiakaan. Ei, ei, ei. Ei näin.
Minusta joulun kuuluu olla rentoutumista, stressitöntä ja kiireetöntä aikaa, jolloin saa tehdä mitä huvittaa. Se on melkopaljolti myös perhejuhla, mutta voisin viettää jouluni yksinkin. Pistäisin villasukat jalkaan, kuumentaisin glögiä ja lukisin hyvää kirjaa. Ja kappas, se joulu tulee ja menee, vaikka en ostaisi ainutta lahjaa, en raahaisi kotiini kuusta ja koristelisi sitä, en leipoisi pipareita kovettumaan uuteen vuoteen asti, enkä varsinkaan siivoaisi yhtä päivää varten.
Näin ollen, en pidä lahjojen ostamisesta. Varsinkaan turhien sellaisten. Tai niiden saamisesta. Hyvin mietitty ja etukäteen kysytty lahja on okei. Tänä vuonna sain lahjaksi sängyn. Istun sen päällä tälläkin hetkellä. Sänky tuli tarpeeseen, vanha puusohva saa lähteä (tuossa se vielä kököttää odottaen autoa ja kantajaa). Patjasta olivat jouset rikki, sänky oli vanha ja kulunut, hyvin raskas siirrellä, epäkäytännöllinen ja iso. Lisäksi siellä oli ovela säilytystila välissä, jonne en muistanut tunkeneeni kaikkea tarpeetonta. Mikä ikävä yllätys.
Vuosi vuodelta olen vähentänyt lahjojen saajia. Tänä vuonna en kerinnyt kysymään ystävältäni että entä jos mentäisiin vaikka vain lounaalle jonnekin yhdessä. Materiaa siis tiedossa, sain kuulla että hän on lahjan jo hankkinut. Noh, siinä sitten pähkäilemään ja päädyin ostamaan elokuvalippuja. Se on elämyksellinen lahja, ei mitään turhaa materiaa ja tiedän lahjan saajan ilahtuvan siitä. Perheenjäsenten kesken sovittiin myös, ettei lahjoja enää tule eikä anneta. Vietämme vain aikaa yhdessä ja se on paras lahja toisilleme.
Meille ei tule kuusta. Teen yksinkertaisen piparitalon, josta voin murustella kappaleita monille meidän talttahampaillemme syötäväksi. En pidä edes jouluruuasta, joten mitään en ole toivonut joulupöytään. Koristeita en aio laittaa yhtään omaan kotiini.
Toinen vuosi kun olen ilman joulukalenteria. Ja se tuntuu hirvittävän vapauttavalta. Suosittelen kokeilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti